Ihastus kysyy mitä mieltä olen, kun hän tulee työskentelemään lähiviikkoina siellä mistä tänne muutti. Ajattelenko hänen pitävän yhteyttä entiseen elämäänsä. Vastaan ettei lähiviikot vaivaa millään lailla, en ole huolissani ja että asia on täysin hänen omassa päätöksessään. Ja heti perään joudun hämmästymään kuinka väärä vastaukseni olikaan; Ihastuksesta tuntuu, etten välitä kun en välitä asiasta.
Huokaus.

Pesukoneeni on Ihastuksen kylpyhuoneessa, keittiön nurkalla komeilee vanha kahvinkeittimeni. Keittiökaapit ovat täynnä astioitani. Suoraan sanottuna asun siellä. Alan tottua jo yli talven kestäneeseen tilanteeseen, etten tiedä missä tavarani ovat. Ne ovat olleet joko pahvilaatikoissa varastossa, jossain nurkissa pyörimässä, serkulla tai jollakin muulla. Nyt tavaroitani on myös Ihastuksen kaapeissa. Iloinen sekamelska jatkuu.

Ihastus arvostaa suuresti kädentaitojani, laajaa ystäväpiiriäni ja sanojensa mukaan lempeää luonnettani. Hän tukee ammatillisia haaveitani, piirre jota osaan arvostaa suunnattomasti. Hän sanoo minun olevan nopein tietämänsä naismotoristi. Hän lukee mielentilani silmistäni ja ihmettelee kuinka olen rento 'vaikka sulla on asiat päin vittua'.

---

Kaupan vihannestiskillä törmään henkilöön, joka oli lopullinen syy blogini muuttoon tähän nykyiseen osoitteeseen. Vaihdamme lyhyesti ja ystävällisesti yleiset kuulumiset ja kesälomien ajankohdat. Erkanemme ja jatkan omaa reittiäni maitohyllylle, pian hän on selän takana ja sanoo 'soita joskus kun on aikaa' ja häviää. Kassalle osumme peräjälkeen ja hän pakkaa ostokseni. Pihalla hän laskee toisen kätensä vyötärölleni, laskee päänsä olkapäälleni ja sanoo hiljaa 'on ollut ihan hirvee ikävä' ja kävelee pois taakseen katsomatta. Seuraan katseellani hetken pois loittonevaa ponnaripäätä ja olen varma että hän itkee.
En minä ole pystynyt soittamaan. Enkä tiedä haluanko.