8. muuttoni tällä vuosituhannella on takanapäin. Olemme koko viikon kantaneet pahvilaatikoita, huonekaluja yms. Minä aina salaa ennen kuin kukaan ehtii komentamaan kuinka minun pitäisi ottaa rennommin.

Herään aamuisin ylös ensimmäisenä, Ihastuksen jäädessä nukkumaan. Tunnen suunnattomia onnen hetkiä ja tyyneyttä, kun laitan keittiössä aamukahvin tulemaan ja napsautan ikkunalaudalla olevan pikkuradion päälle. Radio pulisee hiljalleen iloisesti omiaan, kahvi tuoksuu ja ikkunasta näkyy takapihalle jossa koskematon lumi kuorruttaa kaikkien pihapläntit ja reunustavat puut. Vie aikansa ennen kuin totun siihen, että sanomalehti on haettava kadun laidasta, oli kylmä tai ei.

Muuttamisen ohessa käymme yksityisellä 4D-ultrassa. Saamme kuulla kaiken olevan ok, vauva on pieni kooltaan, mutta pysyy 'käyrillä'. Se hieroo pienellä nyrkillä nenäänsä, ja väläyttää hymynkin meille. En jaksa olla huolissani huomiosta, että vauva on perätilassa.Sillä on aikaa kääntyä vielä.

Pari päivää myöhemmin neuvolakäynnillä kaiken todetaan olevan ok, jälleen kerran. Jopa verenpaineita myöten, vaikka muutettu onkin.

31+5 ikäisenä.