Sivut

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Viime viikolla käytin jokaisen tilaisuuden hyödyksi, kun lähellä oli vaatekauppa. Loppuviikosta, kun Ihastus kysyi haluaisinko käydä tuossa vaateketjun kaupassa, vastasin lannistuneena "En".
Raskausaikana luulin äitiysvaatteiden löytämisen olevan haasteellista. Keräsin kaappiini niin odotusvaatteita kuin 'tavallisia' vaatteitakin joihin vatsani kanssa mahduin. En tiennyt imetysvaatteiden löytämisen olevan vielä hankalampaa. Onneksi en ole ainoa, joka on tähän ongelmaan törmännyt.

Kävimme viikonloppuna hakemassa matkojen takaa autotalliin moottoripyörän. Ei se ole elämää, etteikö taloudessa edes yhtä pyörää ole. Olen reissun jälkeen tavattoman väsynyt. Saavumme kotiin, toiset jäävät siirtämään pyörää autotalliin ja minä riennän nälkäisen naperon kanssa sisälle. Paita ylös, tissi suuhun ja odottelua. Kun tyttö on pumpattu maitoa täyteen napsautan saunan päälle ja lähden palauttamaan pakettiautoa. Saavun kotiin päällimmäisenä mielessäni rentouttavat löylyt. Riisunnun ja riennän kylppäriin Ihastuksen jäädessä seurustelemaan tytön kanssa. En malta kaivaa peilikaapista meikinpoistoainetta, vaan hankaan kasvojani puhtaaksi suihkun alla. Kun viimein kuivattelen hiuksiani pyyhkeellä putipuhtaana, hiettömänä ja tuoksuen välillä taas hyvälle happaman maidon sijaan osuu katseeni saunan oveen. Kävinkö saunassa? En muista?! Miksen muista? Enkö muka käynyt, ei voi olla totta? Epäuskoisena raotan saunan ovea ja näen koskemattoman löylykipon ja kuivat lauteet. Ziisus, ei ole todellista... Siinä vaiheessa tyttö huusi jo iltatissiä nro 2.
Seuraavana päivänä uskaltaudun viimein kokeilemaan ajovaatteitani. Aloitan suosiolla siitä suuremmasta puvusta, sillä TIEDÄN ettei nahkapuku mene päälle. Ajotakki natisee liitoksissaan kun vedän vetoketjun kiinni. Tisseillä on epämukava olla puristuksissa. Ajohousut nousevat ylös asti...ja kestävät ylhäällä ilman että edes yrittää vetää vetoketjua kiinni (turha yritys se olisi ollutkin). Seison epätoivoisena eteisen peilin edessä, mutta ulkona paistaa aurinko ja pihassa seisoo kolmesylinterinen. Vedän ajosaappaat jalkaan; olen jo imettänytkin julkisesti, ei tunnu missään ajella sepalus auki!!

Palaan lyhyen lenkin jälkeen kotiportille, jonne hymyilevä Ihastus saapuu napero sylissään.
"Tää on just kiva peli! Käyn vielä vähän kokeilemassa, äiti palaa ihan kohta!!"


Ei kommentteja: