Sivut

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Ei, en ollut kasvanut äitinä yhtään. Se kitisi ja itki taas eilen pitkin iltaa ja se oli to-del-la ärsyttävää. Se huusi pää punaisena kun yritin käydä ripustamassa pyykkiä, Se kitisi kun laskin Sen sylistäni hetkeksi sohvalle käydäkseni keittiössä/vessassa ja lopetti vasta kun kävimme samaan aikaan nukkumaan.
En tiedä mikä tänään on ollut toisin, mutta tyttö on ollut herttainen lähes koko päivän. Ehkä Se on hyvillään vielä siitä lataamastaan sontapanoksesta joka ylettyi kainaloihinsa asti. Ajoitus oli mitä loistavin; juuri kun olisi pitänyt lähteä ulos.
Totaalisen vaatteiden vaihdon jälkeen pakkasin Sen vaunuihin ja suuntasimme kohti työhuonetta. Kävelin ensimmäisen kerran koko matkan sinne mennen tullen. Tähän asti olemme pariin otteeseen linja-autoilleet työhuoneen lähettyville ja vaunutelleet kotiin. Koko alakroppani on seuraavana päivänä ollut aina jumissa ja särkyjä täynnä, ilmeisesti kaikki osaseni eivät ole vielä palautuneet raskaudesta. Saa nähdä nousenko huomenna sängystä/sohvalta.

Koska tänään paistoi aurinko, eikä satanut räntää kuten eilen, otin käyttöön tilaamani vaunusuojan. Ehkäpä tämä tulee olemaan hintansa arvoinenkin.

Kurtis Baby Peace

3 kommenttia:

Nnetta kirjoitti...

Nätti suojus:)oc

Soja kirjoitti...

Uh, miten elävästi tuli mieleen varsinkin ton kuopuksen vauva-aika. Sitä kitinän ja huudon määrää. Ja väsynyt äiti turhautuneena, kun ei osaa vauvaa auttaa... ei niin hyvä yhtälö. Sitten sitä vielä on niin idiootti, että kun on liian väsynyt, ei taivu pyytämään apua ja kun ei ole, tuntee pärjäävänsä omillaan. Yön pimeinä tunteina muistan pystyneeni ymmärtämään, miksi joku ravistelee tai paiskoo vauvaa ja pelkäsin jonain yönä olevani se joku.

Susanna kirjoitti...

Komppaan Sojaa. Se oli pelottava fiilis kun tajusi että oikeasti se on vain yks naks ja niin voisi käydä. Mut jos oikein hermo meinaa mennä, niin jäähylle vaan. Huutavakin vauva pärjää pari minuuttia itsekseen jotta äiti saa rauhoituttua.

Melinda huusi ensimmäiset pari-kolme kuukautta. Käsittämättömän raskasta. Mut oli se myös ihana ja niin suloinen <3

jaksamista, kyllä se siitä helpottaa! (ai että mä inhoan itteäni et käytin tuota lausetta TAAS)