Viikonloppuna havahdun; tytär, V, on jo kaksi kuukautta vanha! Mihin tämä aika on mennyt?! Mitä olen saanut kahdessa kuukaudessa aikaan? En mitään konkreettista (autotalli siivoamatta, työpaja siivoamatta, kirpputoritavarat lajittelematta, miljoona asiaa aloittamatta jne jne), mutta...

Yht'äkkiä V on alkanut seurustelemaan ja läväyttää aamuisin leveän hampaattoman hymyn herätessään. Se keskustelee neuvolasta saadun hymynaamakuvan kanssa, jonka teippasin hoitotason yläpuolelle. 'Höö, 'gnaa' ja 'kieeeh'. Kummastuneena kiskon sen päälle vaatteita, jotka vielä edellisellä viikolla sopivat ja nyt ovat liian pieniä. Se makaa leikkimatollaan kyynärpäittensä varassa ja katselee maailmaa. Eikä nuku enää niin pitkiä päiväunia, sillä seurustelu ja varsinkin sylissä oleminen on niin paljon tähdellisempää tekemistä. Se ei laske sinappeja enää päivittäin vaipppaansa, vaan panttaa 2-3 päivää ja räjäyttää sen jälkeen lastin (useimmiten kun olemme jossain muualla kuin kotona) kainaloihinsa asti.

Neuvolassa käyrät menevät ok, terkkarin kesäsijainen joka on nuori tytönplanttu tuntuu epävarmalta mutta mukavalta, ja V:n ekalta neuvolalääkärikäynniltä ymmärrän vain murtaen suomea puhuvan lääkärin lauseista 'oikein hjyva, oikein hjuva'.