Sivut

torstai 30. syyskuuta 2010

Muutama viikko sitten olimme tyttären kanssa yökylässä toisessa kaupungissa. Tytär oli ensimmäistä kertaa yöreissussa ja minunkin edellisestä yökyläkerrasta oli jo tovi.
Edellisenä iltana pakkasin tarpeellisia ja tarpeettomia tavaroita mukaan ja kestovaippoja pakkaantui kassillinen . Päällimmäisenä kertakäyttövaippapakkaus, sillä en ollut varma miten tämä kyläily ylipäätään vauvan saatika kestovaippojen kanssa sujuisi (seuraavana aamuna jatkoin pakkaamista ja olin kauhuissani kuinka paljon tavaraa vauvat tarvitsevatkaan matkatessaan).
Nukkumaan menevän tyttären käärin kertakäyttövaippaan, sillä en halunnut jättää käytettyä kestovaippaa kylppäriin pariksi päiväksi. Kun neljä tuntia myöhemmin suuntasin itse nukkumaan iski vaipan haju silmille välittömästi makuuhuoneen oven avattuani. Sellainen hieman makea selluloosan haju. Hetkeä myöhemmin oven avaavalta Ihastukselta kysyin haistaako tämä mitään ja hän kuvaili makuuhuoneen ilmastoa riisipuuromaiseksi. Aiemmin olin jo huomannut, että silloin harvakseltaan kun tyttö puetaan kertakäyttövaippaan niin äitin hajuaisti sekoaa. Vaippaa haistellaan yhtenään housujen päältä ja sitä ollaan aukomassa jopa useammin kuin kestovaippaa. Ihan sen takia, että natiainen haisee niin pahalta. Kestovaippainen kakara kun ei mielestäni haise miltään, paitsi jos housuissa on Se joka sekin haisee rehellisesti itseltään.
Kylässä meni hyvin, paikalla oli talon vauvan lisäksi myös toinen kyläilevä vauva. V oli asiasta alkuun kauhuissaan, sillä mikään ei ole niin pelottavaa kuin toinen vauva.

5 kk iän jälkeen tyttären kestovaippoihin on pitänyt laittaa kaksi imua. Käytössä on suurimmaksi osaksi pul-vaippoja ja nämä ovat pitäneet jopa 12h yöunetkin. Mikäli yösyöpöttelyjä on kaksin kappalein, on vaippa usein aamulla sen verran märkä että se on saattanut vähän falskata ja kastella yöpukuakin. Tämä ei tosin tunnu tyttöä vaivaavan. Öisin vaipassa käytetään kuivaliinakangasta päällimmäisenä, sillä öisin ei iske kakkoshätä. Päivisin vaipan päällimmäisenä on riisipaperi, joka pitää myös vaipan pinnan kuivantuntuisena ja on lisäksi näppärä vessapaperi johon kikkare ilmestyy ja jossa se on helppo heittää roskakoriin (vauvan huoltopiste on kylpyhuoneessa, wc-pönttö vessassa). Riisipaperi suojaa myös vaippoja eikä niissä näy tahroja.
Villaiset vaippahousut pitävät kosteuden ehdottomasti parhaiten ja käytössä on ollut muutama ostettu froteinen sisävaippa. Opin viimein myös taittelemaan harsosta vaipan, mutta harsosta loppuu imukyky melko pian. Olemme olleet kotona pari päivää, sillä tytär sai kuin saikin räkätaudin (Ihastus oli viime viikon kotona sairaslomalla sairastaen nuhaa). Kun röhisevä, mutta hyväntuulinen tyttö on touhunnut lattialla kärpäsen ja pupun kanssa olen minä surauttanut (uudella ja ihanalla) ompelukoneella vanhasta pyyhkeestä sisävaippoja.

Ei kommentteja: