7 kuukauden iän kunniaksi lapsukainen tekee ensimmäisen hampaansa. Se puhkeaa perjantai-iltana ja nukahtaminen on hankalaa kun tuore hammas puskee ikeniä, tai mitä puhkeavat hampaat nyt ikinä tekevätkään. Lauantaiaamuna haen pälpättävän aamuvirkun pinniksestään oman peittoni alle, tytär ruokailee aamumaitonsa, hankaan vähän aikaa sormella pienen ikeniä ja jatkamme unia vielä muutaman tunnin.

Viikonloppuna teemme vaateostoksia. Kuusi vuotta vanhat talvisaappaani ovat loppuunkävellyt ja tarvitsen tilalle uudet. Käymme kaikki kylän kenkäkaupat läpi, Ihastus löytää uudet kengät itselleen, enkä minä ole vielä sovittanut ensimmäisiäkään kenkiä kun astumme viimeiseen kenkäkauppaan. Olen melkein lannistunut, sillä en tarvitse liukkaita, korkeakantaisia enkä tekonahkaisia saappaita (lähestynkö jo keski-ikää?!) ja näitä olisi tarjolla jokaisella. Poistun viimeisestä kaupasta hymyssä suin, muovipussissa Aaltosen kenkätehtaan saappaat. Pohjankuviointi on saappaissa sitä luokkaa, että mikäli niillä liukastun niin se on jo oma vika.

Uusien saappaiden lisäksi ulkovaatevalikoimani kasvaa puolipitkällä takilla, joka hylkii vettä, viimaa, lunta, verottajaa, huonoa tuulta ja muuta keljua.

Sunnuntain päätteeksi V alkaa ryömimään. Pukkaus jaloilla ja tytär liikahtaa eteenpäin. Ilme on ensin hämmentynyt ja sitten pääsee pieni itku.

Appivanhemmat vierailevat sunnuntaina, pitkästä aikaa. Appivanhempiin ollaan vähän yhteydessä, sillä Ihastus ei aina kestä äitiään ja pitää välimatkaa näihin tarkoituksella. Anoppi on innoissaan nähdessään pojantytärtään ja kantaa tälle taas kassitolkulla lahjoja. Vierailun aikana hän koittaa kysellä mitä V tarvitsisi ja minä yritän hienovaraisesti kertoa ettei kertakaikkiaan yhtään mitään, sillä kaapit ovat täynnä jo nyt. Anoppi puhuu V:lle korkealta ja kiljuen, joka saa V:n itkemään sillä lapsi on tottunut normaaliin puheääneen ja -korkeuteen. Sopeutuvaisena tytär kuitenkin tottuu piakkoin isoäitinsä kimakkaan huutoon ja antaa anopin kannella itseään. Onneksi minulla on iltapäivällä kokous, ja voin paeta paikalta. Kotiin palattuani kysyn Ihastukselta loppuiko vierailu hyvässä hengessä ja tällä kertaa niin oli käynytkin. Jännityksellä odotan soittaako anoppi Ihastukselle lähipäivinä kysyäkseen saako V kaikki tarvittavat ravintoaineet itse tehdystä ruoasta (kun ei purkkiruokaa juurikaan syötetä marjasoseita lukuunottamatta), olemmeko milloin otattamassa tyttärestä valokuvaa (kun puolen vuoden iässä tavallisesti sellainen otatetaan (tämän anoppi mainitsi monta kertaa), paitsi mehän emme näin tehneet) tms.