Menossa on 30. raskausviikko. Kaikki on mennyt niin toisin kuin V:n kohdalla. En osaa aina vastata, kun kysytään monesko viikko on menossa (nytkin piti luntata), en juurikaan ole stressannut siitä mitä saa syödä ja mitä ei, en ole antanut kakkoselle työnimeä, en ole seurannut kehoni muutoksia innolla ja mielenkiinnolla kuten V:a odottaessa vaan lähinnä alistuneena enkä laske liikkeitä. Sen sijaan olen enemmän ja useammin ärtynyt, väsymys vaivaa säännöllisesti ja liitoskivut tulivat huomattavasti aiemmin.

Kaikki vauvatavarat on kertaalleen hankittu ja ovat vielä sopivasti kaapeissa ja hyllyillä ilman sen kummempaa esille kaivamista. Toisesta pinnasängystä ei kohkata, sillä V:kin nukkui ensimmäiset kuusi kuukautta perhepedissä ja sen varaan lasken nytkin. Vain ne sisarusrattaat puuttuvat, mutta niihinkään en ole jaksanut tuhlata ajatuksia viimeiseen pariin viikkoon.

Keskustelupalstoilta luen, kuinka moni samoilla raskausviikoilla oleva on jo lajitellut vauvanvaatteet, maalannut pinnasängyn, taitellut harsot valmiiksi ja miettinyt valmiiksi sairaalakassin sisältöä. Minä vein vasta eilen kelan äitiyspaperit postiin (13 päivää ennen eräpäivän umpeutumista), sairaalakassia en pakannut  etukäteen viimeeksikään.

Painoa on tullut yhteenä 10kg, joista se 8. ja 9. kg ottavat päähän eniten,  sillä ne ovat juuri ne ylimääräiset kilot verrattuna V:n odotuksen samoihin viikkoihin. Silti entiset äitiysvaatteet sopivat päälle ja uudet L-koon mammavaatteet taas roikkuvat (to-del-la ärsyttävää). Moni katselee vatsaani ja kysyy 'Niin, milloin se laskettu aika olikaan'. Vatsani on kuulemma myös jo hieman laskeutunut ja sitten kysellään joko synnytystapa-arviointi on ollut. Ei ole ollut, en edelleenkään ole tuntenut liikkeitä navan yläpuolella, mutta muljautukset ja koputukset näkee vatsan päälle. Se on hämmästyttänyt minua jo 10 viikon ajan, sillä tällä kertaa istukka on etuseinämässä ja sen kuuluisi vaimentaa liikkeitä. Sen sijaan kakkosen liikkeet ovat tuntuneet voimakkaampina kuin edellisessä raskaudessa ja tämän vahvisti Ihastuksenkin suuri hämmästys tämän saadessa mojovan potkun tunnustellessaan kädellään vatsan päältä.

Rinnat täyttävät vanhat imetysliivit jo äärimmilleen joten entäs sitten kun maito nousee? Sama vanha oire edellisestä raskaudesta on tullut: rinnanpäät kuivuvat ja kutiavat hillittömästi. Uutta on se, kun huomaamattaan rapsuttelee yöpaidan päältä kutiavia nännejä, jolloin maitorauhaset innostuvat ja paidassa on kohta märkä läiskä. Kantapäät kuivuvat ja halkeilevat jälleen, kun kropan painopiste on jossain missä se ei normaalisti ole. Liitoskivut kestivät vajaat pari kuukautta kunnes loppuivat. Kävelisin taas mielelläni, mutta supistukset vaanivat aina matkan varrella. Tai sitten kakkonen alkaa mylläämään ja polkee ikävästi alaspäin. Tai V hermostuu vaunuissa istumiseen ja alkaa kitistä (kitinä väheni kun käänsin ratasosan toisinpäin ja V pääsee seurailemaan edessä olevaa maailmaa).

Ensimmäisellä kolmanneksella jouduin nukkumaan tyyny polvien välissä, sillä lonkkakivut vaivasivat. Nyt voin nukkua ilman aputyynyjä ja onnekseni nukun hyvin. Toisinaan herään hieman repivään tunteeseen kun käännän kylkeä, mutta saan unenpäästä aina kiinni. Olen vatsallanukkuja ja yritän tavoitella sitä asentoa raskaanakin, kakkonen potkii patjaa vasten kuten isosiskonsakin aikoinaan ja lopettaa vasta kun korjaan vähän asentoa. Selällään makaaminen hengästyttää valveilla ollessa, mutta väitän nukkuvani välillä siinä asennossa.

Muiden vauvat eivät saa minussa mitään läikähtämään, eivät ole koskaan saaneet. Sen sijaan olen muutamana hiljaisena hetkenä tuntenut viimeinkin yhteenkuuluvuutta kakkosen suuntaan ja jännitän tuoksuuko sen vastasyntynyt päälaki yhtä ihanalle kuin siskonsakin.

Varokaa jyrkänteitä.