Olen aina ajatellut olevani ihminen, joka pärjää omillaan. Itsenäisesti, ja varsinkin arjessa.

Isä oli viikon reissussa. En syönyt viikkoon yhtäkään lämmintä ateriaa. Kävin kyllä ruokaostoksilla, parikin kertaa, joten jääkaappi on täynnä vanhaa jauhelihaa, vanhentunutta jogurttia, ja kuivunutta leipää on työtasot täynnä.
Joka paikka on täynnä kissankarvaa, roskis pursuaa ja ruokapöytä on kukkuroillaan sanomalehtiä. Pyykkivuori on valtava. Kissat kiukuttelee.
Takana on työviikko, jonka jokainen työpäivä on ollut vähintään 12h mittainen.

Kun isä palaa kotiin, kissat ovat silminnähden tohkeissaan. Pudotan isän jaloille purkillisen rahkaa, ikään kuin tervetuliaisiksi. Yritän vaivihkaa kertoa, että kaikki jääkaapissa oleva ei välttämättä ole syötävää..

Millä asteikolla pärjääminen mitataan?

varvas.