Sivut

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Vuosi sitten toukokuun viimeinen viikko toi tuodessaan suuria muutoksia; ero exästä ja hyvän ystävän liikenneturma. Mitä maagista tuossa viikossa onkaan, mutta muutoksia se on tuonut tänäkin vuonna:
Jaoin tutkintotodistukset ryhmälleni. Päästin nuo nuoret naiset maailmalle, en itkenyt enkä ollut huolissani pärjäämisestä.
Ihastus sai tiedon saaneensa täältä asunnon.
Luulin jo elämässä tulleen muitakin muutoksia, mutta hätiköin tapani mukaan ehkä liikaa.

Aloitin kiireisen kesän elämäni ensimmäisellä live-konsertilla. Pomoa oli mukava kuunnella, vaikken suuri fani olekaan.

Tänään olin kiireinen ja väsynyt. Hain Ihastuksen asuntoon avaimet, ja kävin tarkastamassa tilat. Ihastus saapuu viikonloppuna. Kuvailin puhelimessa huoneita ja pintoja, ja Ihastuksen äänestä kuului innostus. Lopulta totesin väsyneenä etten jaksa nyt paneutua asuntoon enempää, sillä eilinen konsertti verotti voimia ja halusin päiväunille.

"Tuli kukkalähetys", kuului sohvalta kun astuin eteiseen. Hämmentyneenä katsoin keittiön pöydällä olevaa valtaisaa asetelmaa.
"Kiitos, että olet olemassa. Rakastan sinua.", kortissa luki siistillä käsialalla.


"Mies vaikuttaa rakastuneelta", isän ääni toteaa olohuoneesta.

1 kommentti: