30+2

Aamulla näen järjestyksessään toisen synnytysuneni. Siinä synnytys sujuu ja edistyy ja vauva jää henkiin, toisin kuin ensimmäisessä unessani. Synnytys on hikinen urakka, muttei kivuissaan ylitsepääsemätön ja ainakin unessani onnistun synnyttämään toiveitteni mukaan ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Pääsemme kotiin ja tutustuminen toisiimme alkaa. Ihastus on vauvaan niin ihastunut kun voi, mutta otteissaan kömpelömpi ja epävarmempi kuin minä. Emme tiedä paljonko vauvalle pitää pukea vaatteita ulkoilua varten ja kuinka vähällä se selviää sisätiloissa. Vauva on viisas eikä hätkähdä kokemattomuuttamme. Se napittaa suoralla katseellaan suoraan sisimpään ikäänkuin rauhoittaakseen 'ei tässä mitään hätää, opastan kyllä'. Se ei itke, vaan on rauhallinen luottavainen vauva, jota kannamme sylissä vuorotellen. Joku vie vauvan ulos ja minä hätäännyn kun en tiedä missä se on.

Herään, tajuan kaiken olleen unta ja kohta pidättelen pelkästä kaipuusta kumpuavia kyyneleitä.