Minä pidän ruisleivästä. Mitä rukiimpi ja happamampi, sen parempi. Vaaleaa, tai sekaleipää, ostan vain silloin tällöin. Pullat ovat hyviä uunituoreina, mutta muutoin en niinkään ole pullahiiri vaan pakastimessa saattaa löytyä pussikaupalla korvapuusteja harvinaisten leivontapäivien jälkeen.

Ja entäs nyt? Vedän puoli (perhe)pakkausta paahtoleipää kertalaakista. Kaupasta on PAKKO ostaa leivontapisteestä herkkuciabatta. Joka kerta. Söin tänään aamupuuron sijaan neljä korvapuustia.

En olisi tähän luultavasti edes havahtunut, jollen olisi tänään nähnyt syksyllä vauvautunutta kaveria kaupungilla. Hän kysyi ovatko leivonnaiset alkaneet maistua, viitaten siihen kuinka itse manaili loppuraskaudestaan sitä hillitöntä himoa korvapuusteihin.

En varmaankaan ehdi parissa viikossa kerämään kiloja kilotolkulla, enhän?

Sulattelen ajatusta sektiosta. Suo siellä, vetelä täällä. Ojasta allikkoon. Molempi pahempi. Vertailen asioita ja synnytystapoja miten tahansa. Ihastus ei osaa jännittää lapsen syntymää vielä, vaan kohdentaa ajatuksensa käytännön asioihin (minkä verran rahaa kuluu ensimmäisen kuukauden aikana, onko kaikki tarpeellinen tarvike hommattu, mikä itkuhälytin on hyvä jne). Minä en pysty sanomaan ääneen hänelle, että koen äärimmäisen ahdistavana sen etten mahdollisesti pääse lapsemme luokse 2-4 tuntiin sen jälkeen kun hänet on minulle nopeasti vilautettu verhon takaa. Olen vain teroittanut kuinka hänen on oltava vauvassa kiinni heti, jotta Se saa tutun tuoksun edes isästään.

Ostin lähes 5 metriä kangasta; pinnasängyn pehmusteeseen, verhoihin ja hoitoalustan suojapussiin. Niin kuin mukamas kykenisin hahmottamaan kuinka ne valmistetaan...