Siihen pisteeseen on tultu; vanhemmuus ajaa väistämättä kakkapuheisiin. Juuri niihin juttuihin joita ei lapsettomana halunnut kuulla ja joita nyt analysoidaan monta päivää Suuren Tapahtuman jälkeen.

Kahden kuukauden iässä V alkoi toimittamaan vaippalähetyksiä kerran viikossa. Sitä ennen elettiin tovi niin, että tavaraa tuli 2-3 päivän välein. Ensimmäisen kuukauden sitä näki päivittäin. Kerran viikossa sopi hyvin, sillä pyykkikoriin ei kertynyt läheskään niin paljoa muodottomaksi kuivuneita kirjavan ruskeita vauvanvaatteita. Kun se päivä viikossa koitti, haju oli hirvittävä ja tavara niin tiukasti vauvan ihossa kiinni että puhdistuspyyhkeiden ja vesipisteen sijaan olisi tarvinnut kaasunaamarin ja skraapan.

Aloin ennakoimaan kakkapäiviä; kokeilun nimissä syötin tytölle lusikankärjellisen luumusosetta, jotta tavara saapuisi vaippaan asti haluamani päivänä eikä silloin kun emme olisi kotosalla koko päivässä. Se toimi; kolme tuntia luumusoseen jälkeen jouduin tuulettamaan makuuhuoneen ja herättämään nukkuvan tytön vaipanvaihtoa varten.

Juhannusviikko saapui ja lomailevan Ihastuksen kanssa odottelimme keskiviikkoa, jolloin edellisestä vaippalähetyksestä tulisi viikko. Ei mitään. Torstaina annoin taas luumusosetta, sillä perjantaina, juhannusaattona, olisimme Ihastuksen vanhempien mökillä. Ei mitään. Juhannusaattona isovanhemmat kutsuivat mökkinaapuritkin ihastelemaan tyttöä. Tulevaan vaippalähetykseen vedoten pääsimme lähtemään mökiltä hyvissä ajoin (ennen kuin mökkinaapurit ja isoisä ehtivät kumoamaan liian monta snapsia ja olutta vuorotellen tytön ja juhannuksen kunniaksi). Illalla maisteltiin taas luumusosetta, tuloksetta. Hajut pahenivat, mitään ei kuulunut. Kysyin Ihastukselta olisiko tämä koskaan uskonut viettävänsä juhannusaattoa kotona jännäten tuleeko kakka vai ei. Ei ollut, mutta odotti innostuneena vaippalähetystä jollaisesta oli vain kuullut (tyttö on säästänyt viikonloppuisänsä näiltä toimituksilta ja turauttaa vaipan täyteen vain arkipäivinä).

Juhannuspäivänä suuntasimme isäni mökille ja pelkäsin taas massiivisen vaippalähetyksen saapuvan juuri kun mailla halmeilla ei ole vesipistettä. Saunoimme, söimme ja syötimme hyttysiä mutta tyttö panttasi. Kotimatkalla takapenkiltä kuului tuttua murinaa ja ähellystä, jota tyttö pitää aina turvakaukalossaan. Ja sitten tuli järkyttävä haju. Mielessäni kiitin ilmastointia, joka piti hajun joten kuten siedettävänä kun ulkona oli +20 astetta.

Ihastus oli äimänkäkenä siitä tavaran määrästä ja niin sanoin kuvaamattoman ylpeä tyttärestään joka oli suoriutunut moisesta urakasta. Minä yskin ja kakoin, sillä toleranssini pahojen hajujen suhteen on matala. Tavara oli liimaantunut tyttöön kiinni ja lopulta se lähti vain voimaakkaalla vesisuihkulla irti (Ihastus roikotti tytärtä kainaloista lattiakaivon päällä ja minä ammuin suihkulla suoraan kohteeseen, mahtoi olla näky). Tyttö oli tyynenä ja coolina kun me vanhemmat höselsimme, päivittelimme ja analysoimme vaippalähetystä. Kun tytär oli viimein saatu puhtaaksi, kuivaksi ja puhtaisiin vaatteisiin se sulki silmänsä ja nukkui 5 tuntia putkeen.

Me istuimme sohvalla oluet käsissä, keskustelimme vaippalähetyksen urakasta ja pohdimme milloin sen taas seuraavan kerran näkee.