Ne kerrat, jolloin olen pohtinut olenko/olemmeko tämän lapsen arvoisia:
-Pyllypesu lavuaarissa päätyi siihen, että yritin kaivella käsistä lipsunutta tytärtä pohjalta ylös. Tyttö ei ollut moksiskaan, jollei pientä hämmentyneisyyttä lasketa.
-Edellinen on tapahtunut kahdesti.
-Kylvetys sai uuden käänteen kun ensimmäisen kerran saippuoitu tytär lipesi taas ja vajosi veden alle. Ammeen pohjalta ylös nostettu tytär mulkoili hetken, mutta jatkoi pian kylvystä nauttimisestaan.
-Ajoimme parikymmentä kilsaa mukavaa mutkatietä mukavan reippaalla vauhdilla. Perillä huomasimme että turvakaukalo oli unohtunut kiinnittää. Tytär jatkoi uniaan kun päivittelimme takaoven äärellä että 'ziisus sentään, mites se nyt tolleen unohtu'.
Minulla on paha aavistus, etteivät nämä kerrat jää tähän...
1 kommentti:
Sit ne voi unohtaa kauppaan/kotiin/leirille (8-vuotias onneks osas jo soittaa...), nukkumaan/hereille, unohtaa antaa niille ruokaa/juomaa/lääkettä, ne voi pudottaa sängystä/tuolilta...
Mut kokemus on opettanut, että jos ne selviää vauva-ajan hengissä, niin niistä tulee tosi itsenäisiä ja itsestään huolehtivia!
Lähetä kommentti