8kk-neuvolassa tyttö oli tasan 70cm pitkä ja painoi 7665g. Pään ympärys oli jällleen sitä luokkaa että muut ikätoverit tulevat kaukana perässä. Neuvolalääkäri ihasteli vauvaa, teki tutkimuksensa, kysyi vieläkö imetän ja toivotteli hyvää jatkoa.

Viikko sitten kävimme kylässä perheessä jossa on 10 kk:n ikäinen poika, joka konttaa, nousee seisomaan ja käveleekin itse vähän. V oli järkyttynyt siitä lelumäärästä (3 laatikollista), kun kotona on yksi vaatimaton loota leluja.

Seuraavana päivänä kävimme synttärikahveilla ihastuttamassa pöydällistä mummoja kakunsyöntitaidolla. Tytär hymisee aina tyytyväisenä joka lusikalliselle, kun saa jotain suunmakuista. Kuten nyt esimerkiksi täytekakkua.

Ja sitten V päätti että leikkimatolla pyöriskely riittää. Sisukkaasti se alkoi vetämään itseään eteenpäin pitkin olohuoneen lattiaa. Lehtikorissa käy rapina vähän väliä, robotti-imuri menee päälle napin painalluksella vauvankin toimesta, kissojen naksukulho on vaaravyöhykkeellä. Olen ollut nyt 6 päivää järkyttynyt siitä ettei minkään tekeminen ole enää mahdollista kun naperoa on etsittävä milloin sohvan takaa, milloin keittiöstä tai tv-tason äärestä. Fiksuna ihmisenä olisin tehnyt monta paperihommaa ennen tätä vaihetta.

Olin päästä virkistymään kahdeksan kuukauden kotona olemisen jälkeen. Onneksi tunnissa päälle iskenyt flunssa piti huolen, että ei täältä kotonta minnekään poistuta.