Juhannusaattona oloni oli tukalampi kuin mitä se on ollut koko tämän raskauden aikana. Onneksi ilmoitin jo hyvissä ajoin, etten lähde yhdellekään kesämökille juhannuspyhinä. Appiukon viinanvetämistä en halua seurata (en varsinkaan taaperoikäisen kanssa), omaa isääni ja isoäitiäni en nyt jaksa ja hyttysiä on joka helvetin notkelma täynnä.  Joten juhannus meni kotona grillaillen ja minä tuskailin vatsaani, joka oli tiellä enemmän kuin koskaan.

Maanantaiaamuna neuvolaterkkari toteaa saman mitä  juhannusaattoiltana ounastelinkin. Kakkonen on kääntynyt takaisin perätilaan, jos nyt raivotarjonnassa koskaan on ollutkaan. Jalat tuntuvat vasemmalla alhaalla ja muuten murkula makoilee oikealla puolellani. Synnytystapa-arviointi on vasta kahden viikon kuluttua, kun laskettuun aikaan on 1,5 viikkoa aikaa. Terkkari kirjoittaa äitiyspolille lähetteen perätilasta, kutsuvat sieltä käymään jos haluavat tarkistaa vauvan asentoa ennen arviointikäyntiä. Muutoin odotellaan synnytystapa-arviointiin asti ja toivotaan ettei kakkonen ala tulemaan sitä ennen. Raskausviikkoja on nyt 36+1, terkkarin tuntuman mukaan vauva ei tunnu isolta, eikä se sitä voi ollakaan mikäli mahtuu näillä viikoilla vielä pyörimään ympäri. 

Laskettuun aikaan on vajaa kuukausi enkä oikein tiedä mihin pitäisi valmistautua. Viime kerralla ulkoinen käännös epäonnistui ja sektiopäätökseen oli pari viikkoa aikaa sopeutua. Se vaati korvien väliltä aika paljon, vaikka toimenpide itsessään oli mielestäni hyvä ja onnistunut eikä mieltä jäänyt painamaan kokematta jäänyt alatiesynnytys. Tiedän nyt, ettei sektio tälläkään kertaa jäisi mieltäni kaihertamaan, mutta se kakkosen syntymän jälkeinen elämä vaatisi etukäteisvalmistelua ja mielikuvaharjoituksia. Se, että täällä on hoidettavana V, joka ei 1vuoden ja 3 kuukauden iässä vielä(kään) kävele ja tämän lisäksi vielä vauva, vaatii eri toimintasuunnitelmat ja -tavat riippuen siitä tuleeko kakkonen maailmaan poikkihahlosta vai turkiskauluksesta.