Täytyi kaivaa Kelan paperit esille ja kyllä vain, äitiyslomani on virallisesti alkanut. Vietin sen kunniaksi viikonloppuna täydet työpäivät työhuoneella. Äitiyspakkaus saapui viime viikon lopulla, kurkkasin laatikon sisään ja totesin vaatteiden olevan mukavan neutraaleja tällä(kin) kertaa. 

Kun minä tein työhuoneella sarrrrjatyötä, vieraili Ihastus ja V anoppilassa. Viime vierailusta ei ole montakaan viikkoa ja kaikki oli tälläkin kertaa sujunut hyvin, kunnes anoppi oli jälleen kadottanut todellisuuden ja luullut olevansa se, joka päättää lapseen liittyvistä periaatteista ja säännöistä. Näin käy aina, kun  vierailujen väli ei pysy tarpeeksi pitkänä. Ennen vierailua Ihastus ehdotti josko pyytäisi äitinsä joskus lapsenvahdiksi, jotta pääsisimme vähän levähtämään. En ole innostunut asiasta, juurikin siitä syystä ettei anoppi kunnioita muiden toiveita vaan on aina mielestään pätevämpi päättämään ja ajattelemaan muiden puolesta. Minäkö levähtäisin kun taustalla kummittelisi pelko sokeria täyteen pumpatusta lapsukaisesta ja päivärytmistä jolle on viitattu kintaalla.

Kun Ihastus launtai-iltana vielä päivitteli äitiään ilmoitin hänelle ettei kakkosen synnyttyä sairaalassaolopäiville tule vieraita. Sairaala sallii  vierailijoiksi ainoastaan isovanhemmat, minä en heitäkään. Viime kerralla isoäitini istua nakotti koko illan sängyn vieressä vaikka olin lopen uupunut (isäni oli sentään pois paikkakunnalta), anoppi kantoi sairaalaan kaksi muovikassillista tuliaisia vauvalle ja hössötti suureen ääneen ja appiukko istui tuolilla jalkaa heilutellen kertoen samalla limatulppavitsejä. Että jos tällä viimeisellä kerralla ilman näitä kokemuksia.

Isä oli käynyt lääkärillä kun mökkireissulla oli alkanut rintaa puristamaan. Sai taskuunsa nitropurkin, tiedon ahtaumasta ja tulevasta varjoainekuvauksesta sekä mahdollisesta pallolaajennuksesta. Toisinaan on tullut ajatelleeksi kuinka sitä itse vanhana pärjää ja mikä on hoidon taso silloin. Mutta mitä enemmän vuosia kertyy, sitä vähemmän huolettaa. Kannan yksinkertaisesti liian heikkoja geenejä selvitäkseni vanhainkotiin asti. 

Kakkonen on kuin onkin pää alaspäin, olen melko varma. Liikkeet tuntuvat ylempänä kuin koskaan ja vatsa muljahtelee aaltomaisin liikkein kun se potkii. Tunnen toisinaan pientä närästystä. Kropassani kaikki viivat ovat oikealla puolella; niin musteet kuin nyt tämän raskauden tuomat raskausarvetkin. Ne ovat rumat peilissä ja ottamissani valokuvissa ne vasta saatanallisen rumia olivatkin.