Kakkosen hoito menee rutiininomaisesti eikä jäljellä ole V:n ensimmäisten kuukausien aikaista epävarmuutta otteissa tai muussa toiminnassa. En mitenkään nauti tästä vauva-ajasta, ainakaan vielä, vaan kaikki sujuu rutiininomaisesti ja velvollisuudentunnosta. 

Kakkonen nukkuu ja syö vielä enimmäkseen, mikä sopii erittäin hyvin. Nyt, kun Ihastus palasi takaisin töihin minun jäädessä jälleen yksinhuoltajaksi viitenä päivänä viikossa, en panisi pahitteeksi vaikka molemmat lapset vain nukkuisivat ja söisivät. 

Olen kokeillut kakkosen kanssa kertaalleen Manducaa, jossa poika näytti viihtyvän. Enkä minä kompastunut rantapolulla. En ole sitä sorttia, joka tykkäisi sylitellä ja pitää lähellä lapsiaan (tai ylipäätään ketään), mutta jos kantaminen helpottaa edes jossain määrin omaa elämääni niin yritän kestää.

Lauantaina seinät alkoivat kaatua päälle joten pakkasin kakkosen autoon, jätin Ihastuksen ja V:n ihmettelemään kotiin ja suuntasin automarkettiin. Ostin lankaa, yhdet imetysliivit lisää, yhden tunikan, kestoliivinsuojia ja jotain muuta sälää. Marketista ajoin työhuoneelle, sipaisin kakkosen kantoliinaan ja lähdin kävelemään rantaviivaa pitkin. Lämmin sää oli houkutellut kesäpukeisia ihmisiä liikkeelle, jäätelökioskit olivat auki ja läheisestä ruokaravintolasta kuului kitaransoitto.

Lähellä työhuonetta on veneilijöiden pysähdyspaikka, jonka terassilla näkee kesäisin kaljatuopin äärellä istuvia. Paikka on yleensä lapsivapaa, siihen luotin nytkin ja tilasin roskaruoka-annoksen. Istahdin tyhjälle terassille, kakkonen ymmärsi olla liinassaan untenmailla ja minä yritin olla niin ei-äiti ja lapseton kuin kantoliinan kanssa voi vain olla. Ennen kuin sain makkarakorini oli terassin yhteen nurkkaan ankkuroitunut jo ylipirteä äiti lastenvaunuineen, jälkikasvuineen ja jäätelöineen. Kun olin syönyt viimeisetkin kylmenneet makkaranpalat näkyi lastenvaunuja ja alaikäisiä aivan liikaa ja liukenin nopeasti paikalta. Hetkeä myöhemmin kävelin paikan ohi uudelleen ja terassilla oli kahdet tai kolmet lastenvaunut sekä isommat kakarat päälle. Miten helvetissä ne minut haistoivatkin??

Vitutuksilla on yleensä tapana kasautua. Äitiys, vauva-aika ja viikkoyksinhuoltajuus rasittaa hermoja  ihan omiksi tarpeiksi. Haaveilen työssä käymisestä, juoksulenkeistä, hikisistä kuntosalivaatteista ja vetoremmeistä, oluen tilaamisesta baarin tiskiltä, moottoripyöräilystä, hevimusiikista ja muista asioista jotka ennen lapsia kuuluivat elämääni.

Olemme asuneet tässä taloyhtiössä alle kaksi vuotta. Ostimme myyjiltä asunto-osakkeen jota ei tarvinnut remontoida ja yhtiönkin piti olla huoleton ja remonttivapaa. Tähän mennessä olemme maksaneet 4000 euroa taloyhtiöön tehtyä remonttia. Viime viikolla yhtiössä havaittiin vesivahinko, joka pahimmillaan tietää sekä käyttövesi- että viemäriremonttia. Vesirikko kuumentaa tunteita asukkaissa, eikä vähiten meitä (me sekä naapurin yh-äiti) viimeiseksi taloon muuttaneita. Meille kun on myyty pala taloyhtiötä jonka putket ovat aina olleet kunnossa. Kunnes nyt on selvinnyt putkivikoja olleen jo kolmesti.

Jotta muuallakaan ei hommat luistaisi, kantautui työhuoneelta viikolla tieto kirjoitusvirheestä joka päätyi painotaloon asti. Sekä TE-keskuksesta tieto muuttuneista työttömän henkilön palkkauskustannuksista, jotka sellaisenaan pakottavat meidät luopumaan uudesta, ihanasta työntekijästämme.

Lähiviikkoina on siis luvassa väsynyttä äiteilyä, taloyhtiön hallituksen (riitaisia?) kokouksia, taloyhtiön vakuutusyhtiön vahinkotarkastajan tuomion kuulemista ja TE-keskuksen apulaisjohtajan tapaaminen. 

Skeptisenä en uskokaan kaiken olevan vielä tässä.