Kiinnosti tai ei, tässä tulee synnytyskertomus:

Lauantaina, raskausviikolla 40+6, tunsin muutaman napakamman supistuksen ensimmäisen kerran. Illalla istuin nojatuolissa televisiota katsoen ja neuloen simppeliä kaulaliinaa (50% mulperisilkki, 10% bourettesilkki, 40% villa) eivätkä supistukset koko iltana olleet kuin hajanaisia, saatika että olisivat häirinneet neulomista. Ensimmäisen kerran jouduin laskemaan puikot käsistäni supistuksen ajaksi tuntia ennen nukkumaan menoa.

Niin, ei siitä nukkumisesta sitten mitään tullut. Noin aamukahden maissa siirryin sohvalle tyynyröykkiön päälle ja jaksoin vielä kellotella supistuksien väliä. Kolmelta otettu särkylääke pidensi supistusten väliä varttituntiin, aikaan jossa melkein ehdin jo saada unen päästä kiinni. Sitten yritin olla kontillani, polvillani, selälläni, kyljelläni kunnes viiden jälkeen siirryin kylpyhuoneeseen saunajakkaralle kuuman suihkun alle.

Tulin parin tunnin kuluttua pois, kävin makuuhuoneessa toteamassa Ihastukselle että viimeistään kahdeksalta lähdetään ("zzzz.... öh..Minne?...", "...!!!...No vaikka kauppaan?!!", "...Ai? Mihin kauppaan??"). Kesti hetken odottaa kunnes Ihastus oli tilanteen tasalla.

Kun V:n hoitaja oli haettu paikalle, Ihastus oli pakannut sairaalakassiini loput tarpeelliset ja tarpeettomat tavarat ja kun olin hetken nojaillut eteisen pöytään supistuksen ajan lähdimme matkaan. Pihakäytävällä Ihastus kysyi naurahtaen saako hän ajaa (meillä ei koskaan keskustella siitä kumpi ajaa, sillä se olen aina minä. Vain ja ainoastaan minä, omasta vaatimuksestani. Ihastus ajaa vuodessa 50 000km ja minä 10 000km.), en muista mitä vastasin mutta kampesin repsikan penkille.

Sairaalaan on onneksi alle 15 minuutin ajomatka, mutta sillekin matkalle osui liian monta kaivonkantta ja kuoppaa. Sunnuntaiaamun liikenne oli hiljainen.

Aamukahdeksalta kätilö vastaanotti meidät rutiineineen ja ohjasi sen jälkeen meidät tarkkailuhuoneeseen. Nojailin matkalla välillä seinään. Sain anturit vatsan päälle ja kätilö halusi tarkastaa kohdunsuun tilanteen. Tulin sanoneeksi ääneen pelkoni siitä, että kohdunkaula on tietenkin vasta senttimetrin auki vaikka koko yön on supistelut. Kätilö kokeili syvältä (kakkonen ei ollut vielä laskeutunut) ja totesi "sormellehan tämä on auki". En ollut uskoa korviani ja samalla näin sieluni silmin kuinka tässä hommassa menisi seuraavaan viikonloppuun asti.

Jäin tarkkailuhuoneeseen, tovin istuttuaan Ihastus kysyi voisiko hän lähteä käymään kotona. Hänen mentyään siirryin suihkuun. En löytänyt huoneesta enkä suihkusta mitään, minkä päällä olisin voinut istua. Lukuunottamatta jumppapalloa, joka olisi osunut suoraan lattiakaivon päälle. Suihku tuntui edelleen hyvälle, mutta supistusten tullessa jalkani tärisivät enkä jaksanut seistä.

Siirryin huoneen puolelle jumppapallolle, jonka päällä keinuttelu tuntuu hyvälle mutten ylettänyt sen päältä nojaamaan mihinkään valtavan vatsani yli.

Lounasaikaan istuin huoneessa olevassa keinutuolissa jossa hiljakseen keinuminen helpotti oloa. Edessäni olevalla ruokatarjottimella oli mantelikalaa, perunoita ja parsakaalia. Olisin niin halunnut syödä, mutten yksinkertaisesti kyennyt sillä supistukset tuntuivat kivuliaammilta ja otsalle nousi hikihelmiä aina supistuksen tullessa.

Siirryimme synnytyssaliin, kätilö otti jumppapallon mukaan, Ihastus kassini ja vaatteeni ja minä nojailin matkan varrella seinään.

Salissa kätilö tiedusteli haluaisinko jo kivunlievitystä ja kertoi että halutessani voisin saada epiduraalin jo nyt. Halusin kuitenkin lähteä pehmeämmästä lääkityksestä ja sain kipupiikin kankkuun. Kätilö opasti myös ilokaasun käytössä, mutta se sai pään humisemaan ja olon huonoksi. Tokkuraisen oloni läpi kuulin kun päivystävä gynekologi vieraili salissa kysymässä kätilöltä salin kuulumisia. Kätilö tarkasti kohdunsuuntilanteen, joka oli tässä vaiheessa auennut jo peräti 3-4 senttimetriin.

Supistuksia tuli säännöllisesti, mutta hieman liian hitaasti ja kätilö kertoo että niitä jouduttaakseen olisi ehkä puhkaistava sikiökalvot ja laitettava oksitosiinitippa.

Kipupiikki ei auttanut kauaakaan, kun supistukset alkoivat taas koventua. Matala kipukynnykseni pisti puuskuttamaan keskittyneesti ja puristamaan sängyn laidasta kun supistuasturin lukemat näyttivät 100 ja pyysin kätilöltä epiduraalia. Ennen epiduraalia kätilö puhkaisi sikiökalvot ja sujautti kakkosen päähän pinnin.

Anestesialääkäri oli hoikka, harvahampainen mies jonka puhe kuulosti puuroutuneelta. Epiduraalipiikki meni toisella yrittämällä kohdalleen ja alkoi puolen tunnin kuluttua vaikuttaa. Kipu siirtyi vatsalta mukavasti lantioon ja siedettäväksi. Katselin monitorilta supistuksia ja kakkosen sydänääniä aikani kunnes torkahdin.

Herättyäni iltavuoron kätilö tuli esittäytymään ja kyselemään vointiani. Supistukset olivat edelleen säännöllisiä, mutta liian harvakseltaan tulevia ja iltakätilö laittoi oksitosiinitipan (olen pohtinut, oliko paketillisella vadelmanlehtiteetä, jonka join viimeisten viikkojen aikana minkäänlaista vaikutusta...senhän pitäisi vaikuttaa voimistavasti supistuksiin). Oksitosiinilla olikin välitön vaikutus ja samalla supistuskipu alkoi jälleen palautua. Kyselin toisen epiduraaliannoksen perään ja kätilö halusi kokeilla sitä ennen kohdunsuun tilanteen. Torkkuminen oli ilmeisesti rentouttanut sopivasti, sillä kohdunsuu oli parissa tunnissa auennut 7 senttimetriin. Epiduraali saattoi tässä vaiheessa annettuna viedä ponnistusvaiheesta tunnon, joten loppuun saakka mentiin luomuna.

Kohdunsuusta loput aukesivat melko nopeasti ja kun jäljellä olivat 'reunat' alkoi ponnistamisen tarve jo  ilmaantua. Sain kätilöltä luvan koeponnistaa jolloin hän voisi katsoa liikkuuko vauva (joka ei ollut vielä tässäkään vaiheessa laskeutunut). 

Kakkonen liikkui, Ihastuskin sen huomasi liikkuvasta pinnin johdosta. Tuntui luontevammalta ponnistaa polvillaan ja sängyn pääty nostettiin pystyyn. Muutaman ponnistuksen jälkeen halusin palata takaisin makuuasentoon, sillä ponnistuksen aikana vasempaan lonkkaani iski järkyttävä hermosärky. Vähän kuin kova iskiaskipu, mutta etupuolelle jalkaa. Hermokipu vaivasi aina ponnistamisen ajan ja vei selkeästi tehoja varsinaiselta työltä, muistan pyytäneeni voisiko joku sahata jalkani irti jotta pääsisin särystä.

Ponnistusvaihe kesti kaikkiaan pari tuntia. Olin jo sen alkaessa väsynyt, sillä muutaman tunnin torkkuminen ei suinkaan ollut korvannut puuttuvia yöunia. Kätilö kehui ponnistustaitojani (osasin käytännössä heti ponnistaa 'ylhäältä alaspäin', kiitän siitä aiempaa joogaharrastustani), mutta kakkonen liikkui kovin hitaasti (ja lähti ylipäätään liikkelle suurin piirtein leukani alta eikä suinkaan mihinkään kiinnittyneenä saatika laskeutuneena). Kakkosen matkalla oli ahtaita kohtia joiden aikana se jäi hetkeksi jumittamaan (mm. kieleke, jonka kätilö sai sormellaan työnnettyä kakkosen pään taakse). 

Kun mentiin ponnistamisen toisella tunnilla, olin ponnistusten välillä jossain horroksen ja unen kaltaisessa tilassa. Sain tukea toisen jalkani kätiön lonkkaa vasten, Ihastus tuki toista jalkaani, mutta paras ponnistuspaikka olisi ollut tukeva vanerilaatikko tai istuma-amme, jossa olisin voinut työntää jaloilla ja selällä vastakkaisiin suuntiin.

Kun kakkosen pää alkoi syntyä oli salissa iltakätilön apuna jo toinen kätilö. Kaikki kannustivat ponnistamaan, kunnes iltakätilö kehoitti pidättämään. Yritin, mutta ponnistus oli minua voimakkaampi ja kakkonen suorastaan hyppäsi ulos. Se rääkäisi heti, kätilöt kertoivat pontevasta pojasta, Ihastus oli helpottunut ja nauroi ja minä olin väsynyt. Kätilöt pyyhkivät kakkosen, tuumailivat olisiko poika jopa nelikiloinen ja nostivat tämän sairaalapaitani alle. Kakkonen oli vaaleanpunainen, lähes kinaton, virkeä, sen korvalehdet olivat aivan turvoksissa ja se näytti aivan siskoltaan. 

Kakkonen sai apgar-pisteitä 10/10/10 ja oli 51cm pitkä ja painoi 4160 grammaa, lähes 900g enemmän kuin isosiskonsa syntyessään (mitä kohtalon ivaa; pieni V syntyi sektiolla ja kakkonen alakautta). Pojan lentäessä ulos sain I ja II luokan repeämät, joita ommellessa iltakätilö kävi kysymässä päivystävän lääkärin mielipidettä, sillä olin ilmeisesti hilkulla saada uuden ja isomman perssilmän. Tikkaaminen koski penteleesti ja kun kätilö kertaalleen lopetettuaan ompelun huomasi vielä irrallisen kielekkeen repaleen peräaukkoni suulla anelin häntä jättämään sen ompelematta. Viimeinen retale ommeltiin paikoilleen myös, paikallispuudutteen voimin (joka myöskin kirveli). (Toisena sairaalapäivänä iltana yöhoitaja kertoi yövuoroon saapuneen kätilömme kyselleen huolestuneena alapääni kuntoa. Siinä vaiheessa oli vielä hyvä lääkitys ja pyysin kertomaan että kykenen istumaan itseni päällä. Kotona se ei sitten enää niin onnistunutkaan.)

Istukka painoi lähes 800g ja oli hitusen kalkkeutunut. Menetin synnytyksessä verta 500ml. Avautumisvaiheen virallinen pituus oli 13,5h ja ponnistusvaiheen virallinen pituus 1h51min.

Raskausajan olin vittuuntunut ja tietyllä tasolla agressiivinen ja etukäteen aprikoin olisinko synnytyssalissa raivotar, joka purisi päitä irti. Sen sijaan olin rauhallinen, mukautuva ja hiljakseen puuskuttava. Aina voi yllättää itsensä.

Sterilisaatio tehtiin synnytystä seuraavana päivänä päivystysleikkauksena ja sen tuloksena minulla on elämäni kolmas napa. Ensimmäinen napani ennen V:n raskautta oli sievä, syvä kolo. V:n jälkeen se muistutti lähinnä alokkaan tekemää poteroa, joka oli pohjalta syvä ja reunoilta loiveneva. En tiedä mikä tulee olemaan uuden napani lopullinen ulkonäkö, mutta se on joka tapauksessa uusi look.

Kotiin pääsimme kolmantena sairaalapäivänä. Maidonnousu yritti nostaa kuumetta ensimmäisenä kotiyönä, mutta sen sain selätettyä kaalinlehdillä. Kakkosen lähtöpaino oli 3880g, mutta hän pääsi syntymäpainoonsa viidessä päivässä. Oma painoni tippui viikossa -8kg.

Kun kakkonen oli viikon ikäinen, maidonnousu nosti jälleen kuumeen joka kiusasi vuorokauden verran. Kuumeilu kiihdytti painon pudotusta ja vaaka näytti -11kg.

Kuljen kotona mieluiten paljoin jaloin, sillä en muistanutkaan jalkaterieni olevan näin sirot ja nilkkojeni kapeat. Normivitutus on palannut. Olen uskaltautunut paskalle jo kertaalleen. Kakkonen söisi ja söisi tai roikkuisi muuten vaan rinnalla. Korvikkeeseen ollaan turvauduttu toisinaan, sillä kun kolmen tunnin sisällä imettää seitsemättä tai kahdeksatta kertaa niin hermot eivät kertakaikkiaan kestä.

Sain kaulaliinan(50% mulperisilkki, 10% bourettesilkki, 40% villa) tällä viikolla valmiiksi. V on innoissaan kakkosesta, mutta kiukkuaa toista viikkoa normaalia enemmän (toinen poskihammas puhkesi juuri, yksi kulmahammas on tulossa, isänsä hoitaa normirutiinit ja minä levytän itsekkäästi toipilaana). V pääsee myös osapäivähoitoon tien toisessa päässä olevaan päiväkotiin, mikä on erittäin jees. 

Minulla alkaa olla jo aavistus minkälaista rumba arjen pyörittämisessä on taaperon ja vauvan kohdalla, enkä mielelläni haluaisi edes miettiä sitä. Arkea helpottaakseni tilasin kantoliinan (jos opettelisi) sekä V:lle turvavaljaat. Tarvitsisin myös lehmänhermot ja kaksi lisäparia käsiä.

vm. 2010 ja vm. 2011