Koko viime viikon olin valmis pakkaamaan tavarani ja lähtemään lopullisesti tästä sirkuksesta. Viikonloppu meni varovaisissa merkeissä ja selvittiin ainoastaan yhdellä huudolla kestoriidanaiheesta nimeltä taloyhtiö. Vitutuksen huipentumana on huonosti nukutut yöt, sillä poikanen haluaisi öisin niin mielellään seurustella. Sirkutus, päristely ja lepertely ei lopu, vaikka aamuöisin tiuskin pojalle että tämä voisi tukkia suunsa. Herran kiitos viime yö meni nukkuessa, joten tämän voimilla mennään taas pari päivää.

Niin kovin ei ole vituttanut, etteikö olisi joitain mukaviakin huomioita. Sisarukset viihtyvät mainiosti keskenään, K:lla on jopa oma sotahuutonsa isosiskolle. Leikkiin kutsuva karjaisu, joka päästetään ilmoille kun sisko on lähellä. Kun K alkaa olla tympiintynyt yksinoloonsa leikkimatolla ja alkaa kitisemään, avulias isosisko kiikuttaa veljensä eteen joko kuvakirjan tai hiirenkorville selatun lelukuvaston ja alkaa kääntelemään sivuja. Kitinä on loppunut joka kerta ja minä voin vielä hetken jatkaa sitä mitä ikinä olinkaan tekemässä.

Päiväkodista tarttuu V:n puheeseen sanoja enemmän kuin kotoa, väittäisin. Uusimpana on 'soo-soo', joka taaperon heleällä äänellä sanottuna kuulostaa ehkä maailman ihanimmalta. Omavalvonta toimii, sillä V toruu itse itsensä tehtyään kyseenalaisuuksia (kiukuteltuaan hetken mielijohteesta, heiteltyään leluja tms.). Jos minä ehdin napauttamaan 'ei saa', tyttö tokaisee heti 'soo-soo' ja levittää kasvoilleen korvasta korvaan ylettyvän hymyn.

Kiitos haasteesta, siihen tartun jahka tässä ehdin.