Tänä aamuna olisi ollut päiväkodin joulupuuroaamiainen, jonne ilmoittauduin kun ajattelin kuinka olisi mukava käväistä V:n kanssa aamupuurolla ja joululauluilla päiväkodilla. Kun kello soi säkkipimeässä aamussa ajatus ei ollutkaan enää lainkaan hyvä, ja nukuimme kaikki kolme aamukymmeneen asti. Ulkona on märkää ja harmaata, vaikka pienen piristyksen teki lenkki lähikirjastoon, josta noudin varaamani kirjat kurssiopiskeluani varten. 

K on lopettanut yöllä kohkaamisen, mutta arvelen sen taas alkavan viikonloppuna. Kun sängyssä on yksi iso petari, ja Ihastus kääntää yöllä kylkeä, niin minä herään siellä petarin toisella reunalla. Puhumattakaan pojasta, joka nukkuu keskellä. Se kun tottuu arjet nukkumaan kaksin minun kanssani. 

Eilen poika piti reippaan 10 tunnin paaston, joka oli vähintäänkin ärsyttävää. Tähän asti päiväsyötöt on toimitettu sohvalla ilman mitään ongelmia. Poika on ruokaillut rinnalla, ja isosisko on pyörinyt siinä ympärillä tai päälläni touhuten omiaan, kerjäten pusuja ja seuraillen ruokailuhetkeä. Toisinaan pojan syöminen on ollut katkonaista, sillä isosiskon tekemisiä on täytynyt niin kovasti seurata, mutta aina se on itsensä kylläiseksi imutellut. 

Paitsi eilen. Huuto ja raivoaminen oli yhtä kovaa joka kerta, kun asettauduin pojan kanssa sohvalle, eikä asiaa helpottanut vaikka jopa kielsin V:a tulemasta sohvalle tai edes lähelle. Illalla ja yöllä syömisessä ei ollut mitään ongelmia ja kun aamulla vaippaan turahti paksusti, niin ajattelin tämän ratkenneen tällä.

Kunnes taas iltapäivällä poika huusi minulle ja sohvalle raivoissaan. Ei kelvannut, ei kelvannut vartinkaan päästä ja meikäläistä vitutti. Sängyssä sama huuto jatkui hetken, kunnes poika huomasi että sama, tuttu rintahan se siinä ja imutteli itsensä uneen.

Minäkään en pidä halvasta, rumasta sohvastamme, mutta tämä on jo melko paksua.