Asunto on ollut myynnissä nyt muutaman kuukauden. Yleisiä näyttöjä on ollut tähän mennessä 3 sunnuntaina kuukaudesta.

Tavaran määrä häiritsee edelleen, vaikka neljä säkillistä roinaa jätekeskukseen alkuvuodesta kiikutettiinkin. Lattialle levitetyt lelut, palikat ja kirjat ovat yhtä kärsimystä silmille ja jalkapohjille. Siitäkin huolimatta, että meillä leluja on vielä vähän (perustuu empiiriseen vertailuun). Sanomalehdet keräytyvät pöydänkulmille ja niiltä lattialle silputtavaksi jos taapero ja vauva pääsevät niihin käsiksi. Keittiön tiskipöytä tuntuu olevan täynnä jatkuvasti, vaikka yritän parhaani (teen tosin ruokaa lähes päivittäin ja leivonkin vähintään kerran viikossa). Eteisaula on täynnä pyykinkuivaustelineitä päivittäin, puhdas pyykki sentään päätyy kaappeihin eikä jää epämääräisiksi kasoiksi. Jääkaappi on täynnä ruoantähteitä, joita ei viitsi enää syödä, vaikka pyrin siivoamaan senkin viikoittain. 

Viikkosiivouksen olen tehnyt jo pitkään torstaisin. Perjantai kuuluu viikon parhaimpiin päiviin, eikä sitä viitsi käyttää siivoamiseen. Ja mielestäni on oikeus ja kohtuus siivota omat jäljet ennen kuin Ihastus saapuu viikonlopun viettoon kotiin. Viikonloppuisin on muutakin tekemistä kuin siivoaminen, tosin ennen näyttöjä tehdään vielä raivaus ja pikaputsiminen.

Viikkosiivoukseeni kuuluu imurointi, moppaus mattojen ympäriltä (mattojen tomutuksen sysään Ihastuksen harteille), yleinen järjestely ja pölyjen pyyhintä, vessan siivous.

Nyt kun näyttöjä on sunnuntaisin, tulee siivousurakkaa jattua useammalle päivälle; maanantaisin alakerran lattioiden moppaus tomuliinalla (vaikka edellisestä lattioiden pesusta on silloin vain 3 päivää, ovat villakoirat jo palanneet. Kiitos makuuhuoneiden ja pyykkihuollon sijainnin.) Vessan siivoaminen kahdesti viikossa riitää siihen, ettei pönttö ole seuraavalla siivouskerralla kuvottavassa kunnossa. Peilien pyyhkiminen säännöllisesti kerran viikossa kirkastaa huonetta kummasti. Se normisiivous torstaisin. Kimppu tuoreita kukkia ennen asuntonäyttöä menee ministailauksesta ja siivouspalkinnosta.

En ole koskaan pitänyt liiemmin siivoamisesta enkä ole mitenkään tiptop-ihminen. Pieni epäjärjestys kertoo lähinnä elävästä elämästä, joskaan likaa ja mähmää en ole sietänyt koskaan (kukapa olisi?). Neuvolassa sanovat ettei vauvaperheessä kannata välittää pienestä siivosta. Minäkään en välittäisi, jollen viettäisi koko aikaani näiden seinien sisällä. Kun koko elämä pyörii kotona ja kotoa käsin, on siisteydellä yllättävän suuri merkitys. Oma jaksamiseni laskee sitä myöten kun sekasorto kasvaa. Mustan tv-tason pölylaskeuma häiritsee, laminaattilattiassa kilometrien päähän näkyvät kuolatahrat kiinnittää välittömän huomion, tiskiröykkiö keittiössä lamaannuttaa kun olisi aamukahvin laiton aika.

Nyt, kun siivoan pitkin viikkoa, tuntuu edelleen siltä että elämäni on yhtä kattiloiden kolistelua ja mopin varressa roikkumista. Silti siivoukseen menee huomattavasti vähemmän aikaa kerralla ja ennen kaikkea; raivaamisen osuus ennen siivousta on vähentynyt huomattavasti.

Keep it simple -blogin löydettyäni olin haltioissani. Joku jaksaa miettiä näitä rutineeja ja tavaran määrän hallintaa ja vieläpä jakaa niistä ajatuksiaankin.