Taloyhtiön remontti on kestänyt 4 kuukautta. Se on tarkoittanut juomaveden säilömistä jääkaappiin, vesikatkoja päivisin. Viemärin käyttökiellot klo 8-18 välillä ovat kestäneet jo kaksi kuukautta, yksi neljän päivän putki elettiin kokonana ilman viemäriä. Pihalla olevissa bajamajoissa on onneksi lämmitys ja lapset vielä vaippaikäsiä. Tähän kaikkeen on jo tottunut, enkä arkisin vilkaisekaan pyykkikoneeseen  päin ennen kello iltakuutta.

Vanha keittiö purettiin heti joulun jälkeen, uusi keittiö oli tammikuun toisella viikolla siinä vaiheessa, että kaapit oli seinillä ja uuni käytössä. Koko tämä vuosi ollaan tiskattu kylppärissä ja tehty uuniruokia, uuniruokia, pakastepizzaa ja tarjoiltu Saarioista. Ensi viikolla, jos hyvin käy, tulee työtasot ja käyttöaste nousee ylemmälle tasolle; saadaan vesihana, tiskiallas ja liesitaso käyttöön. Sitten pitäisikin enää odottaa 3-4 viikkoa, jotta saadaan ne välitilalaatat, joita ei nyt ole koko maassa yhdelläkään jälleenmyyjällä, mutta kontti on tulossa maahantuojalle helmi-maaliskuun aikana. 

Kun facebookissa välillä marmatan tätä remonttiahdistusta, kun joka paikka on täynnä pölyä, pahvia, työkaluja, paskaa ja sontaa ja vettäkään kun ei tule, niin saan usein osakseni muistutuksia miten tämä on nii-iin lyhyt aika ja kuinka maailmassa ihmisillä on oikeitakin ongelmia. Kaverilistalla on sentään myös niitä, jotka ottavat valitukseni tosissaan ja ymmärtävät tilanteen pikkulapsiperheessä.

K sanoi viikko sitten ensimmäisen kerran 'äiti'. Monta kertaa peräjälkeen. Hän myös laulaa isosiskon mukana Chuggingtonin kertosäettä. V puolestaan ei edelleenkään innostu nukeista tai muista 'tyttöjen jujtuista', mutta on kova soittamaan ilmakitaraa. Ja tanssimaan ja laulamaan.

Tässä kaiken arjen kiireen, ja remonttihässäkän, keskellä minun pitäisi varata itselleni käynti lääkärille. Kun muistan erään tohtorinnan joskus kysyneen onko minulla todettu krooninen sairaus X, josta en ollut silloin koskaan kuullutkaan. Nyt, kun oireet häiritsevät jo mainittavasti, viimeinkin googlasin tuon lääkärin maininneen taudin ja tämähän on juurikin se. Mikään lääke ei tästä paranna, mutta helpottaisi oireita. Ilmeisesti se vaatii myös säännöllistä seurantaa, sillä, totta kai, taudissa on pieni syövän mahdollisuus.