Joskus materiaalit, langat, vain kertovat miten niiden kuuluu olla. Muokkaus ja käsittely onnistuu täysin odotusteni mukaisesti, vaikka käyttämäni tekniikan lopputulos saattaa olla usein monen tekijän summa. Käsittely syö langoista väriä, joka tulee hieman yllätyksenä, mutta se sopii kankaisiin mielestäni täydellisesti. Nähtyäni valmiit kankaat luovun oitis aiemmasta suunnitelmastani ripustaa painot alareunoihin. Näiden kankaiden kuuluu antaa liehua vapaasti, kahlitsematta. Sen näkee niistä.
Tehtyäni jälleen 13 tunnin päivän ajan väsyneenä kotiinpäin. Tien reunassa, puun juurella on tusinoittain palavia kynttilöitä. Äkisti päättynyt nuori elämä, vakavasti loukkaantuneita nuoria ja surevia ystäviä ja sukulaisia.
Mietin sitä lohdutonta taakkaa, johon omaiset ovat törmänneet viimeisen vuorokauden sisällä. Jos voisin, koskettaisin ja ottaisin osaa. Sillä suru on antamista ja ottamista.
Tänään on kulunut tasan puoli vuotta äidin kuolemasta. Aika kuluu niin nopeasti.
Ihastus halaa ja suutelee haikeasti huulille. "Soitellaan". Illalla hän epäilee, jaksanko minä odottaa kuukautta. Olenko minä silloin vielä ihastunut? Onko hän ihastunut? Miksi on valmis tekemään asioita ihmisen puolesta, jonka kanssa jo yhteisen elämän aloittaminen on käytännössä vaikeaa?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti