Jokin aika sitten seisoin aamulla kylpyhuoneen peilin edessä ja totesin olevani oikeassa. Kyllä ne olivat kasvaneet, siinä missä aristivatkin vietävästi. Rintani. Ne täyttivät liivit äärimmilleen, ja öisin en voinut nukkua vatsallani.

Muutamaa aamua myöhemmin olin jälleen kylpyhuoneessa, kun elämäni muuttui vaikken ollut vielä ehtinyt vetää pikkuhousuja takaisin ylös. Siinä lavuaarin reunalla se oli enkä uskaltanut koskea siihen. Positiivinen.

Paria päivää myöhemmin tuli ajoittainen kuvotus ja etominen. Iltapäivisin väsyttää. Heräilen aamulla tapojeni vastaisesti jo kukonlaulun aikaan. Vatsaa turvottaa.

Tänään, kun minun ja Ihastuksen ensitapaamisesta on kulunut tasan puoli vuotta, näytti kätilö ruudulta pienen pavun kokoisen alun jolla sydän sykki vimmattua tahtia. Siellä se on, pieni alku ja juuri siellä missä pitääkin. Isänsä on pakahtua onnesta ja on täysin sekaisin.