Hän on kutsunut vanhempansa kylään syntymäpäiväni ja kysyy minulta pyytääkö hän myös isääni vai pyydänkö minä. Suunnaton vitutus valtaa mieleni ja puhahdan 'aivan sama'. Hänestä on tärkeää, että isovanhemmat tutustuvat toisiinsa yhteisen lapsenlapsen takia. Hän on puhelimessa kertonut kutsusta ilahtuneelle äidilleen isäni olevan rauhallinen ja maanläheinen ihminen, joka ei koskaan pröystäile millään. Hänen äitinsä sanoo minun olevan 'sellainen tavallinen ihminen eikä mikään haihattelija'. Ihastus pahoittaa hieman mielensä koska en lämpene hänen ajatukselleen syntymäpäivieni vietosta. En välitä asiasta, sillä minulla on tässä iässä oikeus viettää syntymäpäiväni juuri kuten haluan. Hän maanittelee minua sillä, että jätetään syntymäpäiväni viettämättä ja vain kahvitellaan isovanhempien kanssa. Toivon sydämeni pohjasta ettei isäni muista syntymäpäiväni ajankohtaa.
Totean hänelle, että lapsen on parasta olla syntyessään vähintään uusi Vapahtaja. Hän menee ensin sanattomaksi ja tivaa sitten mitä tarkoitan. Lapsihan se on eikä mikään vapahtaja. Selitän, että minusta tuntuu kuin tämän lapsen tehtävä olisi syntymällään yhdistää hänet perheeseensä ja siinä sivussa parantaa ihmissuhteet ja -luonteet. Hän ei ymmärrä.
Jatkamme keskustelua jälleen ristiäisistä. Hänestä kaste ja ristiäiset ova tärkeä perinne jota kuuluu jatkaa. Luen hänelle kirkkojärjestystä ("Vanhempien ja huoltajien tulee antaa lapselle kristillistä kasvatusta ja kirkon tunnustuksen mukaista opetusta. Kummien ja seurakunnan tulee tukea vanhempia ja huoltajia tässä kasvatus- ja opetustyössä.") sekä evankelis-luterilaisen kirkon nettisaitilta kasteen ja kummien merkitystä ("Kummin tärkein tehtävä on rukoilla lapsen puolesta"). Kun yksikään kummi ei nykyajassa tee edellä mainittuja asioita, yritän tivata Ihastukselta kummin roolia ja mikä on se perinne jota kummeudessa halutaan säilyttää kun kummin perinteisiä kummin tehtäviä ei kukaan enää tee. Surffaan kirkon sivuilla, luen kummeudesta, kasteesta, avioliittoon vihkimisesta, miksi kirkkoon kuulutaan. Hämmennyn entisestään enkä juurikaan löydä mitään yhtäläisyyksiä oman elämäni kanssa.
Ennen kuin käyn nukkumaan eroan kirkosta.
3 kommenttia:
<3 sä oot ihana :)
Me päätettiin pitää nimijuhlat molemmille lapsille. Tuntui niin teennäiseltä pitää ristiäisiä, en tee mitään muutakaan vain siksi että kaikki muutkin tekee niin, tai että niin "kuuluu" tehdä. Sitä jouduttiin kyllä selittelemään monelle taholle, mutta varsinkin jälkikäteen monet sukulaiset ja ystävät kiittelivät rohkeudesta ja sanoivat että oli ihanaa kun oli oikeasti meidän näköinen juhla.
Mun lapsilla on kummit, toisella kaksi ja toisella yksi, mun mielestä se tuntui kivalta ajatukselta, että lapsella on tavallaan joku "oma aikuinen", ja nyt olen tyytyväinen ratkaisuun, kummit ovat lapsille jotenkin erityistärkeitä, vaikka eno on molemmille eno, hän on vain Melindan kummi :).
Lapsi voi toki syntyessään yhdistääkin perhettä ja poistaa vanhoja ristiriitoja taustalle, mutta se tapahtuu jos on tapahtuakseen, ei siihen kahvikekkerit auta.
Mutta juhli silti synttäreitä, juhlan aiheita on niin vähän nykyään, kakku pöytään ja ilmapallot kattoon, tekee hyvää (joo mä asun vielä mikä-mikä-maassa) :DD
Miusta tulee ystävänpäivänä seitsemännen kerran kummi ja se on miulle suuri kunnia.
Miulla on neljä kummia, joista kolmen kanssa miulla on ollut erikoisen läheinen suhde - yhtä en ole nähnyt ristiäisten jälkeen. Se, että ovat miun kummeja, antaa miulle tavallaan oikeuden kääntyä heidän puoleensa, jos on jotain surua tai iloa. Se madaltaa kynnystä.
Samoin mie koen omien kummilasteni kanssa, että miulla on oikeus ja hyvä syy olla lähempänä heitä kuin ihan muuten vaan ystävien lapsia. Ortodoksina mie en hirmuisesti puutu luterilaisten kummilasten uskonelämään, mutta ortodoksilapsille tarjoan mahdollisuuksien mukaan väylän kirkkoon. En usuta, mutta yritän tehdä helpommaksi. Ortodokseilla se on tärkeämpää siksi, että suomalainen yhteiskunta on edelleen kovin luterilainen ja uskontokunnasta riippumatta kaikkiin lapsiin tarttuu luterilaisia juttuja.
Omien lasten kummeilta mie toivon sitä erityistä suhdetta ja huolenpitoa. Nuorempi on ortodoksi ja hänellä on yksi ortodoksikummi ja nimenomaan häneltä toivon tukea uskontoon liittyvissä asioissa, mutta kuten sanottu, se ei tunnu olevan tarpeellista luterilaisten kohdalla.
Ja juu, miulla ei ole tapana suuremmin mainostaa sitä, miten mie uskoani toteutan, mutta kyllä mie olen useinkin rukoillut kummilasteni puolesta.
Ihastus hämmästeli kirkosta eroamistani ja vaikka sanoo ettei kirkko tarjoa hänellekään mitään haluaa silti pysyä kirkonkirkoissa. Kunnioitusta, tai mitä lienee. Oma kummi-pohdintani sai hänet soittamaan seurakuntaan ja keskustelemaan kirkon työntekijän kanssa mitä kummeus on kirkon mielestä nykypäivänä.
Ihastus saa valita haluamansa kummit lapselle, järjestää kastajaiset ja etsiä valkoiset pöytäliinat, kynttilät ja kastepuvun sekä pitää tulevaisuudessa yhteydenpidon kummeihin mitä lapseen tulee.
Silloin kumpikin meistä saa haluamansa?
Lähetä kommentti