Käyn viimeistä kertaa neuvolassa. Terkka kyselee vointiani sekä mielialaani ja kerron hänelle olevani ensi viikolla menossa leikkaukseen, en synnyttämään. Näin tulevan sektion koen, en millään tavalla syntymään liittyvänä vaan ainoastaan leikkauksena jonka tuloksena kotiutuspakkaukseen liittyy haavan hoito-ohjeiden lisäksi puolimetrinen ihmisentaimi. Hän kysyy olenko pettynyt kun edessä sektio ja vastaan kieltävästi, sillä kun perätila alkoi näyttämään pysyvältä alkoi mahdolliseen sektioon valmistautumaan. Silti sektio vituttaa, mutta tätä en sano terkalle.

Muistini pätkii, valvon sängyssä unta odotellen aamukahteen tai kolmeen, kykenen mainiosti vielä ajamaan autoa mutta kauppareissut käyvät kunnon päälle (lemmikkieläinkauppa-puutarhakauppa- ruokakaupassa olen jo puhki ja voisin sekä pyörtyä että oksentaa samanaikaisesti). Kantapääni eivät ole koskaan olleet näin kovat ja halkeilleet ja syytän siitä painonnousua sekä kehon painopisteen muuttumista. Jalkojen rasvaus vuorostaan on suoritus josta tulisi saada palkinto. Nenäni menee tukkoon aina iltaisin ja niistän veren sekaista limaa. Ulkona paistava aurinko ja keväinen sää olisi ihanteellinen ulkoiluun, mutta koska kävellessa jalkovälini tuntuu halkeavan tyydyn vain ihastelemaan ikkunasta.

Käytän aikani tekemällä kaikenlaista tarpeellista; neulon pieniä sukkia ja lapasia, niin että jälkikasvulla on varmasti villa-asusteita pitkälle heinäkuuhun. Järjestelen neulepuikkoni. Vaihdan kukkamullat ja istutan siemeniä. Tilaan viikoittain ilmestyvän tyhjänpäiväisen naistenlehden, sillä optimisesti ajattelen että minulla olisi ehkä aikaa lukeakin sitä.

Ihastus haluaa ostaa lisää maidonkorvketta keittiön kaappeihin, kun satun toteamaan ettei maidonnousu sektion jälkeen tapahdu välttämättä yhtä hyvin kuin normaalin alatiesynnytyksen jälkeen. Hän on myös ostanut edullisesti vähän käytetyn vaellusrinkan jossa on paikka pienelle lapselle. Ei se haittaa ettei meillä tähän mennessä ole vaellusta harrastettu. Hänellä on järkyttävä autonvaihtokuume, joka heittelee laidasta laitaan. Kun haemme lastenvaunut kaupasta, hänen nykyinen viisivuotias farmarinsa on loistavan kokoinen ja todella hyvä. Seuraavana päivänä hän tarvitsisi jo tilavamman auton. Hän on myös myynyt moottoripyöränsä (koska sellaiselle ei nyt tulevana kesänä löydy aikaa), mutta autojen lisäksi hän selaa myös moottoripyörämarkkinoita ja on kuin riivattu.

Hän haluaa luotettavan auton (nykyinen auto on luotettava, paitsi silloin kun hän on iskenyt silmänsä johonkin vaihtoautoon) ja katsoo minua loukkaantuneena kun lupaan lainata hänelle 24 vuotiasta autoani aina kun hän vain tarvitsee.

Hieman vanhempia autoja autokuumeisen lapselle.