Välillä pelkään olevani vuoden lopussa aivotoiminnaltani nauriin tasolla.
Vaipata-imetä-nukuta. Vaipata-imetä-nukuta. Vaipata-imetä-nukuta. Vaipata-imetä-nukuta. Vaipata-imetä-nukuta. Vaipata-imetä-nukuta. Vaipata-imetä-nukuta. Vaipata-imetä-nukuta.
Tässäkö tämä elämä on? Mietin niitä naisia jotka väittävät vauva-ajan olevan 'niin ihanaa' ja sitä kuinka moisesta emävalheesta ansaitsisi tulla piestyksi. Ei kukaan voi väittää tätä elämänsä parhaaksi jaksoksi. Ei, jos elämässä on sitä ennen ollut edes jotain sisältöä.
Toisinaan tämä tuntuu menettelevän, varsinkin jos kotinurkista pääsee ihmisten ilmoille. Vielä paremmalta se tuntuu mikäli Ihastus katsoo Sen perään ja minä saan huidella kauppojen hyllyjen välissä omiani. Hoidettavakseni jää ainoastaan varmistaminen, että olemme kotinurkilla siihen kellonlyömään kun rääpäle alkaa kitisemään nälkäänsä.
Vauvallinen kaveri tekstiviestittää ja kyselee kuulumisia. Tässähän tämä; tyttö on helppo kun mikä ja välillä homma menettelee ja välillä tympii niin penteleesti, vastaan. 'Been there, done that', vastaus piipittää puhelimessa. Hormonien heittely kuulemma hellittää parissa kuukaudessa.
Lohtu se on sekin.
4 kommenttia:
Just tollasta se on. Ihan karseeta. Sit toisaalta kuitenkin -varsinkin jälkikäteen ajatellen- ihanaakin. Unohda kaikki muu ja muista nuuskutella ja ihastella tytsyä ja nauttia siitä. Kaikki se muu on oikeasti tosi väliaikaista. Ihan pian se pien jo alkaa muuttumaan erilaiseksi. Ja ihan kohta elämässä voi olla paljonkin muuta kuin vain vaippoja jne :)
Been there, done that, nimenomaan. Musta vauva-arki oli ihan jees tavallaan, mut niin TYLSÄÄ. Kun on tottunut ELÄMÄÄN niin en jotenkin osannut sopeutua rooliini mihin liittyi vain kotihommia ja vauvajuttuja.
Juurikin näin! Tylsää!! Kun on tottunut juoksemaan paikasta toiseen, suunnitteleman kollegoiden kanssa asioita, toteuttamaankin jotain, kahvittelemaan kavereden kanssa silloin kun itselle sopii yms. niin on hankalaa totutella siihen, että koko päivä menee kotona ja illalla päivän saldoa miettiessä tulee mieleen vaan vauvanhoito ja koneellinen pyykkiä.
Ei sen vauvaiän ole pakko olla ihanaa. Jollekin se on, ehkä sille, joka löytää tylsyydestä itsekkään rauhoittumisen keitaan. Jollekin se on yhtä helvettiä. Ja jollekin, kuten miulle, se vain on, välivaihe. Miusta vauvaikäisissä parasta oli se, että ne nukkuivat päivällä pitkät unet, että sain tehdä töitä. Rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että katsoin myös aika paljon telkkaria vauva sylissä...
Mutta ehkäpä sen älykkyyden laskun ja vauvaiän ihanuuden välillä on suora korrelaatio...?
Tosta kahvittelusta muuten. Siihen asti kun kersa ei pahemmin kävele niin voi kahvitella niin ihanan rauhaisasti. Kunhan muksu tottuu nukkumaan rattaissa/liinassa, otat itse rennosti ja imetät julkisilla paikoilla jne. Ihan pienen pienen kanssa se ei vältsyyn vielä onnistu kun elämä hakee rytmiään, mutta ei sun tarvi kaikesta luopua! Useimmiten lapset sopeutuu. Mut sit ku ne alkaa juoksemaan....on parempi kahvitella leikkipuistoissa :)
Ja kannattaa kynsin hampain pitää kiinni niistä ystävistä keillä ei ole lapsia. Ennemmin tai myöhemmin alkaa tulemaan korvista se että kenenkään kanssa ei voi mukamas keskustella mistään muusta ku lapsista.....
Lähetä kommentti