Np-ultrassa ruudulla näkyy pää, vartalo, jalat ja kädet. Se ei suostu kääntymään asentoon, josta niskan saisi mitattua, ei vaikka kätilö kuinka maanittelee. Kätilö painelee ja heiluttelee vatsaani, ruudulla näkyy hytkyvä napero joka pui vähän nyrkkiä katsojille. Kätilö näyttää selkärangan ja läpättävän sydämen. Vatsaani painellessa kätilö kysyy koskeeko, sillä sektioarven yläpuolella tuntuu selkeästi kovempaa kudosta. Vihdoin ja viimein Se kääntyy sen verran että kätilö saa napattua niskamitan, joka on normaali. Veriseulaan en tällä kertaa osallistu.

Ultrassa Ihastus oli yhtä innoissaan ja ihastuksissaan kuin ensimmäiselläkin kerralla ja minä yhtä analyyttinen kuin ensimmäisellä kerralla.

Kotona kaivan V:n neuvolakortin esiin ja totean molempien kohdalla np-ultran olleen lähes samana raskauspäivänä. V oli hieman pidempi silloin mitoiltaan, ehkä tästä on tulossa vieläkin pienempi tyttö?

Raskausuutinen alkaa vihdoin olla julkinen ja vastaanotto on tyystin erilainen kuin esikoisen kohdalla. Tällä kertaa Ihastuksen vanhemmat kuulemma olivat osanneet arvatakin (??), isäni toteaa ettette päässeet yllättämään (esikoisen uutisista tuleva vaari tuli kyyneliin), pikkuveljeni onnittelee, samoin Ihastuksen isosisko. Tuttavat ja kaverit jakautuvat kahteen ryhmään; onnitteleviin, jotka toteavat lapsista olevan seuraa toisilleen sekä niihin jotka kysyvät olemmeko kuulleet ehkäisystä (ja onnittelevat ehkä sen jälkeen).

Illalla pitäisi pakata kylpylälomaa varten, mutta kuvottava olo iskee joka iltaiseen tapaan enkä saa mitään aikaiseksi.