Sivut

torstai 24. maaliskuuta 2011

Alan kait keski-ikäistymään. Tai sitten olen vain kotiäitiynyt liiaksi.
Marketeissa koluan siemenpussihyllyjä läpi, hipelöin ylisöpöjä yrttiruukkuja ja kauppakassin lisäksi farmarin takakonttiin alkaa ilmestymään erilaisia multapusseja. Minun on päästävä telkkarin ääreen klo 17:10 jolloin ykköseltä alkaa Puutarhaetsivät (vähemmän puutarhailua, enemmän selvitettäviä rikoksia, lopussa kauniita puutarhoja).
Taloutemme on ollut jo jonkin kuukauden kissavapaa (kestän yhden vauvan kerrallaan, en kolmea) ja kevät saa haluamaan vihreää, joten olen ostanut/juurruttanut/jakanut uusia viherkasveja (V ei vielä ylety niitä pureksimaan, joten voin hetken nauttia huonekasveista). Pähkäilen mikä hemmetin amppelivihannes viihtyisi olohuoneen ikkunoissa jotka ovat etelän suuntaan.

Ripottelin basilikan siemenet jo turvenappeihin, sillä viime kesäinen itsekasvatettu basilika oli ensinnäkin itsekasvatettua ja mukavan väkevää. Amppelitomaatti menestyi vuosi sitten helteisellä etupihalla, kirsikkatomaatti luovutti jo ensiviikkoina. Pensas- ja amppelitomaatti puskevat nytkin kohti valoa ikkunalaudalla.
Kävin lähikirjastosta hakemassa kaikki puutarhakirjat joissa oli kivoja kuvia.

Olen tammikuusta lähtien katsellut lumen täyttämälle takapihalle ja siellä piskuista omenapuuta, jonka edelliset asukkaat istuttivat. Se jäi viime keväänä leikkaamatta, sillä kaikki pyöri V:n odotuksen ympärillä. Omenapuu selvisi, vaikka jänikset kävivät pakkashangilla sitä nakertamassa.
Tänään kun olin laittanut yliväsyneen V:n illalla nukkumaan,
katselin jälleen keittiön ikkunasta hämärälle takapihalle. Jänis istui omenapuun vieressä.
Nyt omenapuun ympärillä on käsinkudottu 100% villaa oleva kaulaliina, toivottavasti maistuu.

Amppelitomaatti.

2 kommenttia:

Soja kirjoitti...

Huh, tuolla mittarilla mie olen kaukana keski-iästä ja kotiäitiydestä - ja niinhän mie oonkin :D Ajatuksena itsekasvatetut yrtit ja muu ihana on kyllä ihan jees, mutta käytännön tasolla - no, jos joku puutarhuri tulis ne nyppimään ja kastelemaan ja nostamaan maasta, niin mikä ettei!
Noita hedelmäpuita oon kyllä istutellut tuonne pihalle ja muistanut verkkojakin viritellä ympärille.

Mutta noin muuten, tykkään uudesta, vähemmän jyrkästä blogin sisustuksesta paljon!

st kirjoitti...

Täällä on ollut piilevää keski-ikäisyyttä jo ihan kakarana; kouluikäisenä piti saada kylvää oma hernepenkki joka kesä kotitalon kasvimaalle. Homma etenee nykyäänkin samalla kaavalla: HIrvittävällä innolla kylväminen ja kasvattaminen ja kun se onnistuu/epäonnistuu niin kiinnostus lopahtaa.
Tosin ne omat tomaatit olivat ihan omaa luokkansa kun kaupan muovirasioissa myydyt ja basilikassakin oli oikeasti makua.
Tänä kesänä kokeilen edellä mainittujen lisäksi porkkanoita kukkaruukuissa.

Uuteen kevätilmeeseen totuttautuminen vie aikansa ainakin täällä, saa nähdä pitääkö vielä myllätä.