Aamulla en olisi millään päässyt sängystä ylös väsymykseltäni.

V kiukutteli aamupuuron äärellä normaalia enemmän, puhkeava kulmahammas kait syynä. En ehtinyt kunnolla juoda aamukahvia, kun V ja kakkonen vaativat yhtäaikaa huomiota. Arvelin ulkoilun auttavan kaikkien mielentilaan. Kun alle puolen tunnin kuluttua roikotin kotia kohti kitisevää taaperoa ja manducassa palkeet auki karjuvaa kakkosta totesin olleeni to-del-la väärässä. 

Päivän sanomalehti on edelleen postilaatikossa. 

Elämäni ensimmäisessä vanhempainillassa, päiväkodissa, puhuttiin minusta ("mikäli vanhemmasta tuntuu, että vapaa-aika on sitä ettei lapset ole paikalla, on kyse uupumuksesta tai ns. vääristä elämänarvoista", "vanhemman tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapselleen"). 

Ranteet paukkuu neuloessa, mutta en malta lopettaa vaikka särky yltyykin.

Kakkonen tietää, että tänään on keskiviikko ja kiinteistökuningatar on alkamassa, sillä huuto makuuhuoneesta vain yltyy.