Kesällä, kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, kävimme tyttöporukalla syömässä ja vaihtamassa kuulumisia. Yksi oli vielä äitiyslomalla, kaksi töissä ja kolmas kertoi jääneensä pois lastensuojelutyöstä ja ryhtyvänsä perheineen päivystysluontoiseksi sijoitusperheeksi.

Kun tyttöporukka tuli rotinoimaan alle 2kk:n ikäistä kakkosta, oli sijoitusäidillä mukanaan kaksiviikkoinen tyttövauva, joka oli tuotu heille edellisenä päivänä. Vauvoilla oli ikäeroa hieman yli kuukausi, mutta jo tuolloin kokoeroa oli valtavasti. Pakkasin tyttövauvan mukaan vaatteita, jotka olivat jääneet jo K:lle pieneksi.

Tällä viikolla kävin vauvanvaatteita läpi kirpputoria varten ja tuskailin äitiyspakkausten vaatteiden kanssa. Koska äitiyspakkauksen saa ilmaiseksi, niin sen sisältö kuuluu oikeustajuni mukaan laittaa kiertoonkin ilmaiseksi, joten kirpputori oli poissuljettu vaihtoehto. Vaatekeräyslaatikot eivät myöskään ratkaisseet ongelmaa, eikä kukaan tuttavistakaan tiennyt ketään, jolle voisi kiikuttaa vaatetta kahdesta äitiyspakkauksesta (niin, kumpikin naperomme on saanut oman äitiyspakkauksensa).

Kuin tilauksesta ystävä laittoi tekstiviestiä ja kyseli olisiko meillä vielä pieniä vauvanvaatteita. Väliaikaisesti sijoitettu tyttövauva jää mitä ilmeisimmin heille ja vaatteilla olisi käyttöä.

Tänään vein tuon muovikassillisen ystävälle. Tyttövauva oli edelleen kooltaan sirpakka, tummansiniset silmät olivat tarkat ja ääni niin siro ja tyttömäinen. En ole koskaan välittänyt muiden vauvoista, mutta tyttövauva tulee todennäköisesti jäämään mieleeni. Hän on ensimmäinen tapaamani lapsi, joka ei voi asua kodissaan vanhempiensa takia.