Koti lakkaa olemasta koti viimeistään siinä vaiheessa, kun allekirjoitukset on myyntisopimuksessa. Tiesin sen jo kokemuksesta, joten se tunne tuli tällä kertaa kuin vanhana tuttuna mukaan kuvioihin. Heti kiinteistövälittäjän käynnin jälkeen aloin katselemaan asuntoamme ostajaehdokkaan silmin ja aloitin raivaustyön. Neljä jätesäkillistä tavaraa odottaa eteisaulassa kaatopaikalle (ah, siis jätekeskukseen) viemistä. Mistään ei kyllä näe, että tavaramäärä olisi vähentynyt neljän säkillisen verran. Raivostuttavaa. 

Tänään istuin aamukahdeksalta kampaajantuolissa ja parissa tunnissa harventuneen hiuksistoni lomasta kuoriutui jälleen ihmisen näköinen..no, ihminen. Lyhyt ja punainen tukka virkisti ulkonäköä saman verran kuin kasvojen kohotus. Kampaajan jälkeen kävin kaupungilla kahvittelemassa ystävän kanssa. Ja törsäsinpä vielä kirjakaupassakin. Tekee ihmeitä saada sitä kuuluisaa Omaa Aikaa. Parin yön verran univelkaa on varmasti kuittaantunut tällä lauantaipäivällä.

K oli 5kk-neuvolassa 69cm pitkä ja 8415g painava. Poika sai joulukuun aikana ainoastaan 4 kertaa korvikemaitoa, ja kuivan koppuraisesta pojasta on kasvanut lähes normaali-ihoinen, vain lievästi atooppinen poikanen. Koska iho voi jo selkeästi paremmin, alkaa varovainen soseitten aloittelu uudelleen. Bataattia on tarjoiltu jo parina päivänä, enkä malta odottaa sitä että pojalle voisi tarjota iltapalaksi puuroa. Siinä toivossa, että saisin nukkua öisin heräilemättä 3-5 kertaa imettämään.

Olisi kait kiinnitettävä ruokavalioon huomiota. Epäsäännöllinen ruokarytmi ja jouluherkuttelut näkyvät vyötäröllä, vaikka painoni on tippunut 20kg K:n syntymän jälkeen. Imetys vie perseen muttei jenkkakahvoja. Makasin eilen sohvalla poikaa imettäen, t-paita kaulalle asti käärittynä. V kiipesi seuraksi sohvalle ja tuli tapansa mukaan selkäni taakse kiehnäämään. Sitten tyttö läpsäytti kädellä vatsaani 'pläts' ja purskahti nauramaan hervottomasti. Se tunne, se tunne.