K oli 6kk-neuvolassa 71cm pitkä ja 9075g:n painoinen. Minä vuorostani olin ilmeisen väsynyt, sillä terveydenhoitaja kysyi voiko antaa puhelinnumeroni perheneuvolan työntekijälle. Kerroin yrittäväni lopettaa K:n yösyötöt, joita on vielä 2-4 kertaa yössä. Poika ei todellakaan tarvitse yöruokailua, mutta herää vanhasta tottumuksesta. Ääntelee hetken sängyssä ja nostaa sen sitten ulinaksi jollei mitään tapahdu. Ja jatkaa ulinaansa 2-3h tuntia, jos niikseen tulee. Kokeiltu on. Tällä hetkellä olemme K:n kanssa tulleet puolitiehen vastaan; K, joka nukkuu nyt toista viikkoa pinnasängyssään, herää ulisemaan vasta klo 03:00, jolloin nostan hänet viereeni ruokailemaan. Pinnasänkyyn poika päätyy takaisin, jos päätyy, mutta aika usein nukumme saman peiton alla aamuun asti, jolloin herään repimiseen tai raapimiseen iloisen jokeltelun kera.

V on nyt ollut kolme viikkoa ilman tuttia. Jos olisin tiennyt, en olisi siitä vielä vieroittanut. Tyttö, joka on aina mennyt hyvin nukkumaan, muuttui hetkessä raivottareksi joka potkii ja huutaa sänkyyn nostaessa eikä pääsee raivostaan millään. Tutista vieroitus osui juuri saumaan, jolloin V:n oma tahto on alkanut muutenkin nostaa päätään. Tyttö ei enää kaipaile tuttia, sillä näkyvillä olevat veljensä tutit eivät herätä mitään tunteita tytössä (eivät kyllä pojassakaan, joka ei ole tuttia huolinut sitten 3kk:n iän), mutta kyseessä taitaa olla nyt periaate ettei nukkumaan käydä.

Joten elämä on nykyään yhtä hevonvitunpersettä. Ikään kuin siinä ei olisi tarpeeksi, että pyöritän jatkuvasti tätä kaikkea yksin viitenä päivänä viikossa. Nyt pinnaa venytetään vielä kahdesti vuorokaudessa, kun molemmat huutavat sängyissään päiväunien aikaan ja sitten uudemmin vielä illlalla kun yöunille olisi ryhdyttävä. Sen päälle vielä K, joka herättää/valvottaa yöllä.

K:n pinnasängyn hankinta osui hyvään aikaan. Tähän mennessä poika on nukkunut parisängyssä yöt ja päiväunet. Kun pojan liikkuminen lisääntyi, tumppasin tyynyjä pojan ympärille ennen päiväunia, jottei tämä pääsisi kierähtämään lattialle. Tyynymuurista huolimatta viime viikon lopulla kuului makuuhuoneesta 'muks' ja heti perään armoton kirkuminen, kun poika makasi säikähtäneenä sängyn vieressä nukkamatolla. Seuraavana päivänä tein vielä tiiviimmän linnakkeen, mutta jälleen päiväunet päättyivät suoraan huutoon. En ollut kuullut kolausta, joten arvelin K:n vain itkevän yksinolemistaan ja viivyttelin surutta makuuhuoneeseen menoa kun 'oikeaa' hätää ei ollut. Ja sieltä se sitten löytyi, sängyn alle kierineenä ja raivoissaan. Olin mielestäni jälleen kerran kirkkaimman äiti-pokaalin arvoinen.