Neuvolaperhetyöntekijä vieraili toista kertaa luonamme. Viime kerralla keskustelimme arjesta ja sen pyörimisestä, omasta jaksamisestani, K:n yömekkaloinnista, V:n iltamekkaloinnista, parisuhteen jaksamisesta jne.

Viime käynnistä on pari viikkoa aikaa ja paljon on tapahtunut tuossa ajassa; V:n iltamekkalointi loppui irroitettuani pinnasängyn laidan, K:n yömekkalointi on vähentynyt kun otin pojan kokonaan takaisin viereeni nukkumaan ja pinnasängyssä otetaan nyt vain päiväunet, Ihastuksen kanssa olemme päässeet kahdestaan kauppakierrokselle, K teki ensimmäiset hampaansa ja minä haaveilen, edelleen, kuntosalikortista.

Kerron perhetyöntekijälle V:n alkaneista uhmaikään (vai tahtoikäkö se nykyään on) liittyneistä raivokohtauksista. Ja kuin tilauksesta V hermostuu jostain ja saa kovimman raivokohtauksensa tähän mennessä. V toimii juuri niin kuin olin hetkeä aiemmin kertonut; hakkaa päätään lattiaan, sinkoaa kattoon syliin ottaessa, raapii jne. V:a kait hävettää oma käytöksensä mukavan, mutta vieraan perhetyöntekijän edessä, ja se tunne saa huutamisen ja raivoamisen vain yltymään. Vie pitkään ennen kuin V tyyntyy ja siihen mennessä tyttö on ehtinyt hakata päätään useita kertoja lattiaan ja seinään, purrut kirjoja ja leluja, raapinut minua ja sohvaa ja levittänyt räkää näppärästi pitkin hiuksiaan.

Ennen tuota hemmetin kohtausta perhetyöntekijä oli jo antanut minulle pienen  Lastensuojelun keskusliiton vinkkivihkosen tahtoiästä. Minusta nämä viralliset kampanjat yms. ovat pääsääntöisesti ihan hyviä, mutta soisin jonkinlaista uudelleenmiettimistä kampanjanimiin. Kuka vanhemmista hihkaisee riemusta " Tuo on just meille sopiva!" kuullessaan Älä lyö lasta-kampanjasta?