Pahinta Ihastuksen reissutyössä ovat yksipäiväiset viikonloput. Pelkästään se, ettei hän kuulu elämäämme viikolla, syö niin parisuhdetta, perhekuviota kuin mitä tahansa. Viikonloput ovat yhtä suorittamista, kun normirutiinien lisäksi on ehdittävä vielä muutakin, kuten isompien ruokaostosten teko viikoksi, ruohonleikkuut, mitkä tahansa askareitten teko joihin ei soisi lasten osallistuvan ja vieläpä olisi mukava tehdä jotain yhdessä perheenäkin. Lähteä edes kaupungille hetkeksi, jotta pääsemme kaikki pois kotiympyröistä. Lauantai ja sunnuntai menevät ohi hetkessä, kaikkihan sen tietää.

Kun Ihastuksella on työkohde ihan suomenmaan toisessa päässä, on matkaan lähdettävä sunnuntaina, mieluiten vielä aamupäivän aikana. Se vituttaa miestä, kun aika kotona jää lyhyeksi ja se vituttaa minua, kun seuraava yh-viikkoni on päivää pitempi. Lapset eivät sentään ymmärrä vielä mitään.

Nyt tällä viikolla, tähän tiistaihin mennessä, olen keskustellut hetken yhden aikuisen ihmisen kanssa, käynyt tien päässä olevassa lähikaupassa kerran ja yrittänyt vältellä lasteni syliinpyrkimisiä. Mitä kauemmin vietän aikaa kotona, sitä enemmän epäilen niitä naisia, jotka haluavat olla kotiäiteinä vuositolkulla. Mihin niillä on koira haudattuna?