Olen niin ylpeä Siitä. Heti ilmaantuessaan näytölle Se on nyrkki pystyssä. Kääntää selkänsä meille ja ultraäänikonetta käyttävälle hoitajalle, leppyen heti ja kääntyy takaisin näkyville. Kädet ja jalat ovat kasvaneet vajaassa 1,5  viikossa huimasti. Se makoilee, ottaa jaloilla kohdun seinästä tukea ja ponnistaa liukuen pian takaisin samaan paikkaan. Ihastus on taas tohkeissaan ja hekottaa.

Ihastus on neuvolassa mukana, ja on otettu kun sekä terveydenhoitaja että lääkäri kysyvät myös häneltä kuinka hän voi. Kaikki on kunnossa ja seuraava aika varataan jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Terveydenhoitaja varoittaa, että kun alkuraskauden oireet jäävät pian pois voi kohta tuntua siltä ettei ole raskaana ollenkaan.

Kaksi päivää menee hyvin. Tunnelma on leppoisa ja rento. Kunnes. Ihastus lähtee jälleen töihin monen sadan kilometrin päähän. Ajomatkalla hänellä on (liikaa) aikaa ajatella, ja hän soittaa ja tivaa miksen ole avoimempi ja keskustele hänen kanssaan. Neuvolassakin sanottiin että täytyy keskustella avoimesti. Joten miksi minä en keskustele? Miksi en sitä ja miksi tätä. Silmänräpäyksessä hyvä oloni kaikkoaa ja tilalle puskee suuttumus ja ahdistus. Hänellä on arvonsa ja elämänkatsomuksensa, ja ne ovat Ne Oikeat. 

Hän puhuu usein äidistään, joka tekee omassa päässään omat johtopäätöksensä ja kuvitelmansa ja elää niiden mukaan ottamatta selvää faktoista. Kuinka äiti puuttuu toisten asioihin jne. Eikä hän näe itse kuinka samanlainen itse on.