Tasan vuosi sitten makasin aamupäivällä sairaalavuoteessa kolmen peiton alla, kainalossani pikkuinen nyssäkkä. Sektio väsytti ja spinaalipuudutteen poistuminen kehosta aiheutti vilunväristyksiä, vaikkei varsinaisesti paleltanutkaan. Vieressäni tuhisevan V:n päälaki tuoksui niin hurmaavalta että se oli lähes kestämätöntä. Sängyn vieressä olevassa punaisessa keinutuolissa keinahteli onnellinen Ihastus.

Nälätti, hoitajat kävivät tarkistelemassa vointiani ja kipulääkityksen tarvetta.

V syntyi raskausviikolla 39+5 suunnitellulla sektiolla perätilansa vuoksi. Tyttö painoi syntyessään 3314g ja oli maailmaan tullesaan istunut niin pitkään, että jalkoja saatiin vedettyä suoremmaksi vasta toisena päivänä jolloin pituudeksi mitattiin 49cm.

Ensimmäisen kuukauden aikana käytiin lonkkakontrolleissa eikä V:llä todettu lonkkaluksaatiota. Mieleeni jäi toisessa kontrollissa ollut ystävällinen, lupsakka miesortopedi joka totesi V:n tarkastettuaan 'kaikki kunnossa, normaalia vauvankäyttöä vaan jatkossakin'.

Kun V oli kolmen kuukauden ikäinen aloitimme hiljakseen kestovaippailun, sillä vauvan reisiin oli ilmestynyt ensimmäiset makkarat ja kestovaipatkin alkoivat hiljakseen toimia. Kolmen kuukauden iässä V alkoi syödä tuttia nyrkkiensä sijaan.

Jo neljän kuukauden iässä aloitimme kiinteän ruoan, sillä V käytti äidinmaidon niin totaalisesti hyväkseen ettei siitä oikein riittänyt vaippaan asti. Kun tytär panttasi tavaraa parhaimmillaan 1,5 viikkoa ladaten sitten vaipan kerrasta ääriän myöten täyteen oli haju käsittämätön. Kaikki olivat varoitelleet että kakkavaipat alkavat haista pahalle kun vauva siirtyy kiinteään ruokaan, meillä kävi päinvastoin.

Kesä oli järkyttävän kuuma.

Kuuden kuukauden iässä V siirtyi perhepedistä omaan huoneeseen pinnasänkyyn. Samalla loppuivat yösyötöt. Sekä omaan sänkyyn siirto että yösyöttöjen lopettaminen sujui niin vaivalloisesti että luulin vauvassa olevan jo jotain vikaa. Neuvolassa terveydenhoitaja sanoi, että pinnasänkyyn siirtäminen tässä vaihteessa sujuu todennäköisesti paremmin kuin myöhemmässä vaiheessa kun kuvioihin on saattanut tulla eroahdistus.

V nukkui 10-12 tunnin yöunia, keskeytyksettä. Puolen vuoden ikäisenä V lopettaa muiden vauvojen pelkäämisen eikä enää ala itkemään nähdessään lajitoverin.

Seitsemän kuukauden iässä V teki ensimmäiset kaksi alahammastaan ja koitti pureskella rintaruokinnan aikana. Äidinmaidon suhteen tarjoilu siirtyi pelkkään aamu- ja iltamaitoon jolloin pureskelu ei ollut ensisijaista. V ei hyväksynyt tuttipulloa eikä nokkamukia eikä varsinkaan korvikemaitoa, vaan hoiti juomiset ainoastaan rinnasta. Saman ikäisenä V aloitti hiljakseen ryömimisen.

Kymmenen kuukauden ikäisenä V nousi ensimmäisen kerran pystyyn, teki kolme hammasta yläikeniin, lähti kävelemään tuettuna ja aloitti viimein konttaamisen, taputtamisen ja pään sivuittaisen puistamisen. Pinsettiote oli sujunut jo yhdeksän kuukauden iästä. Ruoka alkoi olla jo samaa kuin aikuisillakin, haarukalla hienontaminen riitti. Jogurtti lisättiin päivittäiseen ruokavalioon. Imetys lopetettiin kokonaan ja sekin sujui niin vaivattomasti että epäilin tuliko V huomanneeksi koko asiaa.

Yhdentoista kuukauden iässä V siirtyi yksien päiväunien rytmiin, alkaa viimein tykätä tuorekurkusta, oppii naksauttamaan kieltään ja seisoo tukevasti pitäen vain yhdellä kädellä tukea. V tykkää kävelyttämisestä, mutta on harkitsevainen liikkeissään ja yhtään suurempaa muksautusta ei olla koettu.

Kahdentoista kuukauden iässä V nukkuu edelleen moittteettomasti yöunensa, on erinomainen ruokailija mutta ei juo edelleenkään yhtään mitään. Päivää ennen 1-vuotispäiviään V nyökkää minulle ensimmäisen kerran ja taputtaa sen jälkeen itselleen. V ei edelleenkään vilkuta mutta morjestaa toisinaan. Omaa puhetta tulee jatkuvalla syötöllä, selviä sanoja odotellaan. 'Äitä' saattaa tarkoittaa äitiä, mutta usein montaa muutakin asiaa. V rakastaa edelleen kylpemistä, tekee neljättä ylähammastaan, pitää sanomalehdistä ja lankakeristä, nakertaa porkkanoita, nukkuu päiväunensa ainoastaan ulkona ja on suunnattoman kiinnostunut minun hampaistani.

4päivän ikäisenä ja päivää vailla 1 vuoden ikäisenä.

Kun olin ottanut peräruiskeen sekä vatsahappoja neutraloivan tabletin totesin ensimmäisenä mainitun toimivan jo kymmenessä minuutissa varsin tehokkaasti. Varsin...tyhjentävä kokemus. Illan mittaan pakkailin kassiini kaikkea tarpeelliseksi katsomaani tulevia sairaalapäiviä varten. Alavatsaa vihloi välillä epämukavasti ja kirosin esilääkkeitä.

Myöhemmin illalla vatsaa alkoi nipistelemään kovemmin ja useammin. Kipristelyt pysäyttivät paikoilleen ja piti puuskuttaa. Aloin epäilemään syylliseksi Sitä eikä lääkkeitä. Puolenyön aikaan soitin synnytyslaitokselle kysyäkseni onko noissa lääkkeissä sivuvaikutuksia vai supistaako minua, sillä 10 minuutin välein vatsaani koski. Puhelimeen vastannut kätilö vastasi hyväntuulisesti minun kokevan supistuksia ja toivotti tervetulleeksi laitokselle hyvissä ajoin koska kyseessä oli perätilalapsi. Lähdimme laitokselle klo 01:00 kun supistuksia oli tullut 5-7 minuutin välein tunnin ajan.

Hoitaja kiinnitti vatsani ympärille sydänääni-ja supistusanturin. Supistuksen tullessa vauvan sydänäänet kohosivat ja minä puristin sängynpäädystä kiinni. Ne eivät olleet niin voimakkaita, että olisivat saaneet suuremmin mitään aikaiseksi. Olin kaksi viikkoa valmistautunut kipuun joka tulisi leikkauksen jälkeen, enkä ollut ollenkaan varautunut kipuun ennen sitä. Siksi ne kait koskivat laimeudestaan huolimatta.

Hoitaja soitti päivystävälle lääkärille kysyäkseen mitä tehdään, sillä sektion aika oli vasta aamulla. Jäin tarkkailuhuoneeseen ja sain yön aikana kaksi supistuksia estävää piikkiä. Sain nukutuksi pätkissä ja aamulla olin rättiväsynyt kun hoitaja tuli herättämään. Kävin suihkussa ja puin avoselkäisen paidan, labrahoitsu kävi ottamassa verikokeen minusta, Ihastus saapui takaisin sairaalaan, kaksi ystävällistä kätilöä tuli valmistelemaan minua leikkaukseen. Sain elämäni ensimmäisen tipan ranteeseeni, "Sinulla on hyvät suonet" hoitaja totesi sen laitettuaan ja pyyhki verta kämmenestäni, sängyltä ja lattialta. He ajelivat alavatsani paljaaksi, olivat pahoillaan että virtsakatetrin laitto ei ole mukavimmasta päästä asioita mutta hoitivat tehtävän melko kivuttomasti.

Minut kärrättiin leikkaussaliin ja vedettiin vuoteelta leikkauspöydälle. Käteni nostettiin sivuilla oleville tasoille, rintaan ja selkään lätkittiin tarroja ja piuhoja, happinaamari laskettin kasvoilleni. Ystävällinen mies vierelläni kysyi kuinka raskaus on sujunut, selosti leikkauksen kulkua ja kertoi että odotellaan anestesialääkäriä. Leikkaava mieslääkäri kehui reidessäni olevaa tatuointia ja kyseli kauanko sen tekemiseen oli mennyt aikaa.

Anestesialääkäri saapui, minut käännettiin kyljelleni ja selkäni pestiin. Sen jälkeen minua pyydettiin kaartamaan selkä niin kaarelle kuin mahdollista, hoitaja avusti ja piti minua paikallani. Tunsin pienen piston selässäni ja samalla jaloissa tuntui lämpimältä. He kääntivät minut takaisin selälleni ja asettivat 'verhon' eteeni jotta minä ja Ihastus emme näe leikkausalueelle. Anestesialääkäri veteli märällä lapulla vatsaani ja rintakehääni ja kysyi missä kohtaa tuntuu viileältä. Ei se tuntunut viileältä kuin kuin rintojen välissä.

Kätilö haki Ihastuksen leikkaussaliin ja istutti pääni viereen. Hoitajat asettivat leikkausliinan vatsani päälle. Leikkaava mieslääkäri kurkki välillä verhon yli ja kysyi ystävällisesti tunnenko mitään ja mikä on oloni. Olin raukea ja spinaalipuuudutuksen myötä hengitykseni oli hidas ja raskas, happinaamari tuntui hyvältä kasvoilla.

Tunsin kuinka vatsallani tapahtui jotain ja pian huomasin helpottuneena että en kuule leikkauksen ääniä. Se oli asia, jota olin pelännyt; kuulla toimenpiteestä tulevat äänet.

Mieslääkäri kurkkasi jälleen verhon yli ja sanoi että leikkaava naislääkäri vetää kohta vauvan ulos ja hän auttaa siinä työntämällä vatsani päältä. Nyökkäsin päätäni. Tunsin vatsaani painettavan (hassua kuinka voi tuntea, muttei tunne kuitenkaan) ja kun kuulin vienon 'Äääää-ääää'-parkaisun ymmärsin ne kaikki puheet siitä tunteesta kun kuulee lapsensa ensimmäisen huudon. Ei sitä voi sanoin kuvailla.

Mieslääkäri kurkkasi jälleen verhon yli ja onnitteli tyttövauvasta.

Kätilö toi vauvan vieressäni istuvalle Ihastukselle ja minä kurotin päätäni sen suuntaan kyynelten valuessa silmistäni. Ihastus ojensi kääröä lähemmäs minua, jotta sain antaa suukon sen kinan peitossa olevalle päälaelle. Hetken he istuivat siinä, vauva meidän ihmeteltävänä ja sitten Ihastus lähti käärön ja kätilön kanssa leikkaussalista.

Kiinni ompelu tuntui kestävän ikuisuuden. Olin väsynyt ja silmäni lupsahtelivat kiinni, se ystävällinen mies otti happinaamarin pois kasvoiltani ja kehotti ottamaan pikatirsat jos suinkin pystyn. Lääkärit ompelivat vatsani kiinni ja lopuksi painoivat vatsan päältä kohtuani. Olin jo aiemmin tuntenut jotain lämmintä jalkovälissä (se paljastui lapsivedeksi joka oli valunut ulos leikkauksen aikana) ja nyt limatulppa irtosi painelun avulla.

Puudutus alkoi pikkuhiljaa hiipumaan ja koko kroppani alkoi vavahtelemaan. Se ystävällinen mies puhui jotain puudutteen kulkemisesta samoja kanavia pitkin kuin kylmän tunne ja näiden sekoittumisesta. Tutisin ja vapisin lähes holtittomasti kun minut vedettiin leikkauspöydältä sairaalavuoteelle. Minut peiteltiin leukaa myöten peiton alle, Ihastus saapui leikkaussaliin ja kohta minua kärrättiin pitkin käytäviä. Onnitteluja satoi puolelta ja toiselta kun ohitimme henkilökuntaa ja kiitin jokaisista onnitteluista vaikka en olisi suutani jaksanut avata.

Sain oman huoneen (joka oli todella luksusta!) ja toisen peiton päälleni. Hoitaja toi tyttövauvamme lämpöpussien kanssa kapaloon käärittynä viereeni ja makasimme kahden kolmen peiton alla lämmittelemässä.

En nähnyt siitä kuin kasvot. Se oli suloinen, rauhallinen ja tunsin myssyn läpi sen hyvälle tuoksuvan päälaen. Hoitaja auttoi rintani Sen suuhun ja Se osasi heti imeä oikein ottein.

Se painoi 3314g syntyessään, eikä pituutta saatu mitattua kahteen päivään sillä pitkään jatkuneen perätila-asennon vuoksi Sen jalat eivät oienneet suoriksi (49cm se lopulta oli).

Pidin vauvaa vieressäni kaiken aikaa. Seuraavana päivänä hoitajat auttoivat minut jalkeille ja virtsakatetri poistettiin. Vatsani tuntui siltä kuin tavarajuna olisi ajanut sen ylitse. Jalkani eivät pitäneet paikoillaan makaamisesta, vaan tahtoivat krampata. Minulle ei oltu leikkauksen jälkeen puettu tukisukkia (laskimotukoksen vaaran ehkäisemiseksi) jostain syystä, en tiedä miksi ne olivat unohtuneet. Söin jo leikkauspäivänä päivällisen hyvällä ruokahalulla. Seuraavana päivästä lähtien söin kuivattuja luumuja pitkin päivää, jotta suolisto alkaisi toimimaan. Sitä odotellessa meni 4 päivää, mikä on melko ero siihen että normaalisti käy noin 3 kertaa päivässä sillä isommalla hädällä...

Maito alkoi nousemaan toisena yönä. Rinnat tuntuivat kasvavan käsivarsien allekin. Onneksi olin ottanut sairaalaan tukevat imetysliivit ja liivinsuojia. Lansinoh-voide oli korvaamaton kun imetys oli aluillaan, se esti rintojenpäitä rikkoutumasta.

Lähdimme kotiin 4 sairaalapäivän jälkeen, sillä toipumiseni leikkauksesta oli nopeaa. Viikon kuluttua leikkauksesta kävin neuvolassa poistattamassa tikit haavasta ja neuvolaterkka ihasteli kuinka siisti leikkaushaavani on. Siitä ei jää kuulemma kuin pieni arpi ja sekin paikkaan jonne ei aurinko paista.

Viikon kuluttua Sen syntymästä oli painoni tippunut 9kg, jäljellä on enää 3kg.

Kävimme lastentautien poliklinikalla tarkastuttamassa vauvan lonkat ortopedillä. Toinen lonkka naksuu, mutta ei muuta mainittavaa vikaa. Kontrollikäynti on 1,5 kuukauden kuluttua.

Se nukkuu ja syö ja hymyilee unissaan.

Siinä se nyt on.

4 päivän ikäisenä, jo toista päivää kotona.

Täytän kylpyhuoneessa kestovaippoja tekemilläni froteeimuilla ja Ihastus liittyy seuraani. Olen ihmetellyt äitiyspakkauksen ImseVimseja kuukausikaupalla ja hän tajuaa heti kuinka ne toimivat (tiedoksi; pakettiin kuuluu vaippakuori sekä sisävaippa jota ei saa millään pysymään kiinni). Hän täyttää myös muutaman vaipan ja ladomme niitä työtason yläpuolella olevaan kaappiin. Annan hänelle myös yhden kertakäyttövaipan katseltavaksi ja hän pyörittelee sitä käsissään epäuskoisena 'Siis onko tässä se koko vaippa?!'.

Myöhemmin päivällä ihmettelemme yhdessä jälkikasvun tulevassa huoneessa. Pinnasängyn päällä olevalla hoitotasolla on esillä fleecehaalari, villaviltti, villatakki, lapasia, sukkia ja pipoja. Pohdimme pitääkö kokohaalarin, vai potkupuvuksiko sitä sanotaan, alla olla jotain muutakin? Veikkaan ääneen, että ehkäpä sellainen lyhythihainen body jotta se pitäisi vaipan paremmin paikallaan? Pakkaamme laukkuun myös pienen bodyn kaiken muun lisäksi ja mutisen samalla kuinka lapsiraukka on varmasti suurimmaksi osaksi ajastaan pelkässä vaipassa koska kukaan ei osaa pukea häntä.

Aamupissillä käydessäni bongasin vessapaperista pienen vaaleanpunaisen verijuovan. En sanonut siitä Ihastukselle mitään, sillä hän olisi kärrännyt minut välittömästi sairaalaan tai vähintään kulkenut perässäni pitkin päivää ja varmistellut oloani. Pienikin seisaallaan olo saa aikaan supistuksia, jotka alkavat jo tuntumaan. Itsekseni mietin että eikö tälle penteleelle sovi mikään ennalta sovittu.

Ihan kohta voin ruveta valmistautumaan tulevaan sektioon. Ensimmäisenä on suoriuduttava määrältään lattekuppia vastaavasta annoksesta peräruisketta. Myöhemmin illalla on otettava vatsanhappoisuutta vähentävä tabletti, ja toinen samanlainen vielä aamulla. Ohjeitten mukaan tämän päivän ruokavalion tulisi olla lihaton ja leivätön, lähinnä keitto- ja vellilinjalla pysyen. Hah.

Vielä pitäisi pakata itselleni sairaalalaukku sekä Ihastukselle huomiseksi eväät.

Huomenna tapaamme Sen, jota tässä on 9 kuukautta odotettu.